Suvilehti

. Salosta maailmalle lähtenyt keittiömestari JAKE VOUSDEN: “Olen oppinut työpaikkojeni virheistä” Salon Seudun Sanomat 2.6.2022 OKKO JAAKKOLA purjehti tapaamaan alpakoita KAISA-LEENA KAARLONEN emännöi kulttuuritaloa Perniössä Niko Säkkinen hallitsee moottoripyörän miten päin tahansa KOILLIS- VÄYLÄ YLLÄTTI ILOISESTI “Kalsarikännit” Mathildedalissa ETUPERIN, TAKAPERIN SEISTEN TAI MAATEN Levolassa keitetään myös kahvit Sattuma johdatti SATU MÖLLERIN ja mukavat tekstiilit Salon tunnetuimpaan kesäkylään Suvilehti Lähde patikkaretkelle keskustasta Lehmijärvelle! SUVILEHDESTÄ LÖYDÄT MYÖS: + Koko kesän tapahtumat! Lättähatun päätepysäkki Perniöön Muska ja muut iltatoriartistit Kirjavinkit lomalukemistoon

2 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 KESÄTYÖ ON TÄRKEÄ KOKEMUS NUORILLE – SILLOIN OTETAAN ENSIASKELEITA ELÄMÄNMITTAISELLE TYÖURALLE SSO:lla kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, eikä kenenkään tarvitse olla seppä syntyessään. Meillä jokainen opastetaan alkuun, annetaan aikaa harjoitella sekä tulla kohdatuksi omana itsenään. Yhdessä tekeminen tuo varmuutta tekemiseen ja iloa työpäivään. Pidetään yhdessä huolta huomisen osaajista ja annetaan kesäpäivien täyttyä positiivisista kohtaamisista kauppojen käytävillä, kassoilla ja tankkauspisteillä. Arjen pienillä hyvillä teoilla teemme yhdessä parempaa paikkaa elää. SSOmahdollistaa kesätyöpaikan reilulle neljällesadalle

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 SUVILEHTI SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Hevisaurus ja Rölli, Irina ja Popeda, Mari Palo ja HC Berg. Koronakesät ovat takana, ja Salon suvi tulvii taas nähtävää ja koettavaa. Luvassa on sirkusta, taidenäyttelyitä, poppia, klassista musiikkia ja kesäteatteria jokaiseenmakuun. Kesäkauden avaa tuttuun tapaan Lasten laulukaupunki kesäkuun 9. päivä alkaen. Aikuisempaan makuun suunnatut festarit polkaisee käyntiin kesäkuun puolivälissä Salo Irish Festivaali viiden yhtyeen ja kuuden konsertin voimin. Pääkonsertissa kulttuuritalo Kivassa jigejä ja reelejä soittavat Seonaidh, Isara ja paikallinen trio The Green Hope. Perinteiset iltatorit aloittaa 9. kesäkuuta Vesterinen yhtyeineen. Elokuun puoliväliin saakka on joka torstaina luvassa ilmaiskonsertti. Artisteihin kuuluvat Hevisauruksen ja Popedan ohella muun muassa Portion Boys, Suvi Teräsniska ja Eini. Nostalgiaa ja rokkia on tarjolla myös Salo soi -festareilla heinäkuun puolivälissä. Esiintyjinä ovat muun muassa Bonnie Tyler, Uriah Heep, Aikakone, Irina, Stig ja Klamydia. Artisteja on yhteensä liki 20. Tanssimusiikin ystävät suuntaavat Kuusjoen Raatalan Humpparalliin, jossa latotansseja on luvassa viikon ajan heinäkuun 9. päivä alkaen. Klassisen musiikin kärkeä kuullaan heinäkuun alussa Kiskon Sydänkesän säveliä -tapahtumassa. Kiskon kirkossa on kaksi konserttia. Kaikuja Euroopasta -konsertin solisti on sopraano Sanna Iljin. Kuningas ja Diivat -kokonaisuudessa laulavat tenori Johannes Vatjus, sopraano Mari Palo jamezzosopraano Lilli Paasikivi, joka on Kiskon kesäasukas. Salon seurakunta tuo klassista musiikkia tarjolle kaupungin kirkkoihin Angelniemeltä Yliskylään. Kirkkokonserttien sarja alkaa kesäkuun alusta ja jatkuu elokuun lopulle saakka. Esiintyjissä on muun muassa salolaisia taitajia, kuten sellistit Olli ja Anna-Maaria Varonen sekä sopraano Saara Rauvala, baritoni Jussi Vänttinen sekä pianisti Henni Iso-Junno. Kesä yhdessä Salossa -kiertue vierailee heinä-elokuussa vanhoissa kuntakeskuksissa Särkisalosta Pertteliin. Tämän vuoden teemana on Osallistu ja vaikuta. Myös kesäteattereiden tarjonta palaa kahden koronavuoden jälkeen täyteen laajuuteensa. Luvassa on kantaesityksiä ja tuttuja hahmoja, kuten Mielensäpahoittaja ja Risto Räppääjä. Ensi-iltoja on muun muassa Vaskiolla, Suomusjärvellä ja Kiikalassa. Salo Sircus Festival valloittaa kaupungin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Pääosa esityksistä nähdään torilla ja kulttuuritalo Kivassa, ja ohjelmassa on myös työpajoja perheille. Kesän taidenäyttelyistä laajin on Wiurilan kartanon alueelle levittäytyvä Wiurilan kesä. Nykytaidekatselmuksen kuratoivat salolaistaiteilijat Satu-Maaria Mäkipuro, Jaana Saario ja Johanna Sarparanta. Tänä kesänä teemana on Eilisen jälkiä, jota tulkitsee yhteensä 33 taiteilijaa eri puolilta Suomea. Esillä on muun muassa maalauksia, keramiikkaa, mediainstallaatio sekä video- ja ympäristöteoksia. Taidemuseo Veturitallissa nähdään HC Bergin teoksia, joista suurin osa ei ole ollut aiemmin esillä muualla. Kerroksellisia veistoksia tekevä Hans Christian Berg käyttää materiaalinaan muun muassa terästä ja akryyliä, puhallettua lasia, keramiikkaa ja muovielementtejä. Lopputulos kiusaa ja puijaa katsojan aisteja. Veturitallin galleria Sivuraiteen kesän näyttely on Laura Laineen Egg, Sugar & Pink Flora. Laineen mielikuvitukselliset lasiveistokset ovat tshekkiläisten puhaltajamestareiden toteuttamia. Salon kesäkausi huipentuu Taiteiden Yä -tapahtumaan 1. syyskuuta, johon kuuluu muun muassa torin täyttävä jättipiknik herkkuineen. Tapahtumien tarkemmat aikataulut ja osoitteet löytyvät järjestäjien nettisivuilta. Kesän kattaus rokkaa, näyttelee ja huijaa aisteja. Salonsuvi on jälleen täynnä tapahtumia Hevisaurus veti iltatorin täyteen kaikenikäisiä katsojia elokuussa 2019. Tänä vuonna dinosaurukset päättävät iltatorikauden 18. elokuuta. S S S - ARK I S TO /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN HC Bergin töiden visuaalisuus huijaa katsojaa Veturitallin näyttelyssä. S S S /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN Salo soi -festareilla esiintyy liki 20 artistia heinäkuussa. Keikalle saapuu muun muassa Irina. T S - ARK I S TO / J ANE I L T ANEN

4 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI SSS | Talvikki Salin talvikki.salin@sss.fi Kun stunt-kuljettaja Niko Säkkinen lähtee ajokeikalle, kaikkien muiden varusteiden lisäksi mukana on yleensä tennispallot. Säkkisen lajissa pienikin virheliike voi olla kohtalokas. Monissa tempuissa aikaa ajattelemiselle ei ole, vaan kaiken on tultava lihasmuistista. Muutama vuosi sitten fysioterapeutti antoi neuvon, että liikkeen saamiseen lihasmuistiin auttaa jonkin muun asian treenaus yhtä aikaa. –Silloin opettelin jongleeraamaan. Ja myöhemmin huomasin, että Verstappenkin jongleeraa ennen suoritusta. Säkkinen on ajanut uransa aikana yli 100 näytösajoa ympäri maailmaa, mutta vieläkin hän myöntää jännittävänsä ennen näytöstä. – Jos ei enää jännitä, silloin ei enää ota suoritusta tosissaan, hän kiteyttää. Salolainen Niko Säkkinen on stunt-kuljettajana Suomen ja Pohjoismaiden huippua. Hän aloitti stunt-ajon 16-vuotiaana mopolla itse opetellen ja kiipesi muutamassa vuodessa huipulle. Säkkinen oli pienen maalaiskylän poika, joka ei viihtynyt ohjatuissa harrastuksissa, vaan kulki omaa polkuaan. –Pitkä on matka Pöylän suoran mopopojasta tähän päivään, hän hymyilee. Niko Säkkisen nimi nousi julkisuuteen vuonna 2008. 18-vuotias motoristi hämmästytti silloin television Ennätystehdas-ohjelmassa, missä hän teki keulien ympäri ajamisen Suomen ennätyksen, 170 kierrosta. YouTubessa hänen tekemänsä stunt-videot keräsivät suuria katsojamääriä. Salon Seudun Sanomissa Niko Säkkistä haastateltiin talvella 2011. Haastattelu tehtiinHalikon PöyläsKUVA T : S S S / K I R S I -MAAR I T V ENE T PA LO sä, 20 vuotta täyttäneen nuorukaisen huoneessa, jonka seiniä peittivät moottoripyöräjulisteet. Nyt pöydän ääressä ovat sama toimittaja ja haastateltava, mutta vettä on ehtinyt virrata paljon. Yli kymmenvuotisen uran tehneellä stunt-ammattilaisella on oma talo Vartsalassa, vaimo ja puolitoistavuotias poika. – Silloin taisin kertoa, miten menetin kevarikorttini Pöyläntien suoralla.Ensimmäiset YouTube-videotkin tehtiin nimellä Pöylä Bombers. Joskus vieläkin joku ne löytää, hän naurahtaa. Niko Säkkisen tarina on kuin suoraan elokuvista. Tarina siitä, miten unelmista voi tulla totta, kun vain jaksaa tehdä töitä. Yksitoista vuotta sitten Säkkinen haaveili haastattelussa, että pääsisi joskus vielä esiintymään ja alkaisi kilpailla – molemmat ovat toteutuneet ja moninkertaisesti. Tärkeä sysäys uralle oli, kun Niko Säkkinen ja freestyle motocrossia ajava särkisalolainen Sebastian Westberg löysivät toisensa netin kautta seuratessaan toistensa ajovideoita. Koska molemmilla oli kova halu päästä näyttämään taitojaan elävälle yleisölle, he perustivat yrityksen. Vuonna 2012 alkoivat yhteiset esiintymiset, joissa Westberg taituroi motocross-pyörällä ilmassa ja Säkkinen katupyörällä maassa. –Esiinnyimme yhdessä, mutta välillä tiemme erkanivat ja toimimme erillämme. Vuonna 2018 tiemme palasivat yhteisten ajonäytösten osalta taas yhteen, ja silloin show-urani varsinaisesti lähti käyntiin, Säkkinen kertoo. –Sebastian on managerimme ja tekee sitä täysipäiväisesti. Samalla hän on mahdollistanut sen, että minä voin tehdä muuta työtä. Näytöksistä saatavat tulot eivät elätä, mutta ne tekevät kilpailemisesta tällä tasollamahdollista. Päivätöissä olin 11,5 vuotta Kone-Glansilla, ja nyt olen vaihtanut turva-alalle. Näytösten ohella Säkkinen on saanut nimeä YouTube-videoiden kautta. Säkkisen jaWestbergin vuosina 2018–2020 tekemillä Dirtbike vs. Streetbike -videoilla on yhteensä yli 30 miljoonaa näyttökertaa. Mainetta karttui myös kesällä 2018, kun Säkkinen teki Salon torilla uuden Suomen ennätyksen ja epävirallisen maailman ennätyksen. Hän ajoi keulien huimat 766 kierrosta, ja siitäkin löytyy todiste YouTubesta. – Enemmänkin olisi mennyt, mutta jarrut alkoivat kiehua. Niko Säkkisen haave kilpailemisesta alkoi toteutua vuonna 2012, mutta tie menestykseen starttasi takkuisesti. Puitteet olivat erinomaiset, sillä hän oli ostanut itselleen kisapyöräksi 600-kuutioisen Hondan ja saanut lisäksi maahantuojalta käyttöönsä ihan uuden Ducatin stunt-ajoa varten. Mutta sitten hän mursi oikean solisluunsa. Onnettomuus sattui, kun Säkkisen jalka osui keuliessa tappokytkimeen. Pyörä sammui, keula laski jamies lensi pyörän yli asvalttiin. –Sen jälkeen tajusin, että ohMopo- pojasta tuli stuntammattilainen SalolainenNiko Säkkinen teki unelmistaan totta. Niko Säkkisen temppuja katsellessaan moni pidättää hengitystään.

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 Meiltä kattavat varaosa- ja huoltopalvelut edustamiimme merkkeihin! SALO Joensuunkatu 5, 02 7211 400 SOMERO Ruunalantie 5, 02 7489 300 KAARINA Hallimestarinkatu 4, 02 7211 500 LOIMAA Lamminkatu 40, 02 7211 300 LOHJA Hakamäenkuja 2, 019 381 900 TUUSULA Moukarinkuja 6, 09 231 00070 SALO • SOMERO • KAARINA • LOIMAA • LOHJA • TUUSULA Joensuunkatu 5, 02 7211 400 www.sporttikone.fi Kaikki käy! SPORTTIKONE, luotettava kumppanisi, TÄYTTÄÄ JO 20 VUOTTA! Meiltä nyt Tohatsun perä- moottorit Nyt1190€ (norm. 1620,-) Nyt 2390€ (norm. 2790,-) Tohatsu PERÄMOOTTORI MFS6DWSS valkoinen, 6 hv, käsikäynnistys, lyhyt riki Tohatsu PERÄMOOTTORI MFS9.9ES käsikäynnistys, erillinen polttoainesäiliö, kahvaohjaus, lyhyt riki, ruisku Erä! Aspen 2-T ja 4-T BENSIINI 1 L astiassa 15€ 5 L 1990€ Nyt (norm. 2190,-) Erä! Alpina AT3 HA ST400 AJETTAVA RUOHON- LEIKKURI Nyt 499€ (norm. 529,-) COMBI 748 SE ST 140 OHV polttomoottori- käyttöinen ruohon- leikkuri Park 500W ST550 Twin + Combi 100 cm polttomoottori- käyttöinen etuleikkuri MULTICLIP 747 AE K 48V-4Ah akkuruohonleikkuri Vielä muutama laite jäljellä! Varmista syksyn saatavuus, tule tekemään ennakkokaupat Polarismönkijöistä! 4290€ 569€ Niko Säkkinen jongleeraa usein ennen suoritusta. jaustangolta on poistettava kaikki kytkimet, joista pyörä voi sammua. Keväällä 2014 hän mursi toisen solisluun. –Aina kun kaatuu, kädet pitäisi laittaa kehon myötäisesti, mutta siinä tilanteessa en ehtinyt. Mutta siihen jäivät loukkaantumiset. Vuonna 2015 Säkkinen vaihtoi Hondan Kawasakiin. Se oli tehokkaampi sekä kevyempi käsitellä. Sillä alkoi syntyä vielä parempia tuloksia, ja kovimpana saavutuksena hän voitti Virossa järjestetyn Smash-kilpailun vuonna 2019. Samana vuonna hän sijoittui viidenneksi Ranskassa järjestetyssä Ouest Bike Show -kilpailussa, joka on yksi Euroopan kovatasoisimmista. Hän on myös ainoana suomalaisena osallistunut Dubain Stuntmasters Cupiin vuonna 2018. Epävirallisesta MM-kilpailusta irtosi lopulta finaalipaikka sekä yhdeksäs sija. – Nykyään minulla on kaksi identtistä Kawasakia, toisella ajan kilpaa ja toisella näytösajoja. Vuosina 2018 ja 2019 Säkkisellä kertyi yli 10000 ajokilometriä pelkkiin kisa- ja näytösmatkoihin vuodessa. Korona tyhjensi kalenteria, mutta nyt se alkaa taas hiljalleen täyttyä. – Nyt olen lähdössä Etelä-Ruotsiin ja elokuussa esiinnyn Tallinnassa ja Saariselällä.Korona ja Ukrainan sota ovat kurittaneet siten, että keikkakesä on aika hiljainen. Mutta toisaalta se on hyvä, sillä kotona on toteutumassa yksi haaveeni: oma lämmin autotalli. Tänä kesänä vähäinen vapaa-aikani menee sen rakentamisessa. Säkkisen puheissa vilahtelevat jo viittaukset omaan ikääntymiseen, kunmittarissa on pian 32 vuotta. – Ihan nuoria huippuja ei tässä lajissa voi olla, koska oppiminen vie aikaa. Lajiin kuuluvat etupyörällä tehtävät endo-temput, keulimistemput, akrobaattiset temput sekä drifting- ja kuminpolttotemput. Irtotemppuja on helppo opetella, mutta se, että tekee ne kaikki neljässä minuutissa ja yhdistää ne sulavaksi esitykseksi, se vie aikaa, hän kuvailee. –Tiedän olevani nyt paljon parempi kuin 25-vuotiaana, mutta tässä iässä vaatii paljon enemmän töitä, että pysyy huipputasolla. Pidän kuntoa yllämuunmuassa tekemällä kehonpainoharjoituksia sekä voltteja trampoliinilla. Säkkinen toteaa, että ainakin toistaiseksi hän pystyy pistämään nuoremmille kampoihin. Ja sitten kun ei enää pysty, on aika lopettaa aktiiviura. –Vielä haluaisin oppia keulimaan takaperin, hänmiettii. Säkkinen jakaa osaamistaan myös nuoremmille, sillä hän ja Westberg järjestävät kesäisin Särkisalossa junioreille suunnattujaMX- & Stunt Academy -leirejä. Leirien ikähaarukka on aloittelijoiden osalta 6–12 vuotta, ja aikaisempaa ajokokemusta ei tarvita. Riittää kunmukana on oma kypärä ja halu oppia ajamaan. Leireillä on opetuskäytössä 70cc ja 125cc BSE -minicrosseja. Säkkisellä on kotona kasvamassa omakin juniori, mutta hän saa valita polkunsa itse, kuten isänsäkin. –En halua missään nimessä olla isä, joka tuputtaa lapselleen jotakin harrastusta. Mutta jos hän itse sitä haluaa, niin tietysti opastan. SOMERO, Knuutilantie 1 p. 02 722 1277 FORSSA, Aleksinkatu 1 p. 03 435 6570 Aukioloajat: Arkisin 10-18, La 10-14 MYYMÄLÄT TÄYNNÄ TARJOUKSIA. TÄSTÄ PUHUTAAN VIELÄ PITKÄÄN!!! BLACK FRIDAY NÄITÄ EI RIITÄ KAIKILLE! Admiral vitriini 60x43x190 koottuna 99.- (norm. 652,-) Lily lipastot KAIKKI KOOT 10.- Sähköpöytä 120x80 299.- Koulutuoli kaasujousella 10.- Laadukas Moottorisänky 90x200 499.- Petauspatja alk. 69,- Acazia sohvapöytä 60x60 25.- Somero 02-7 2 1 77, Knuutilantie 1 forSSa 03-435 6570, le s nkatu 1 avoinna Arkisin klo 10– 8, lauantaina lo 10–14 OXFORD 3+2 sohvat kulutuspinnat aitoa nahkaa, taustat keinonahkaa. 3 istuttava: l 208, s 93, k 93. 2 istuttava: l 171, s 93, k 93. värit: musta, valkoinen sensus viscO moottorisänky 90x200 memoryvaahto petauspatja 10cm, jossa 4cm memory soft ja 6cm memory medium vaah 1250,- 999,- langatOn sääDin Avoinna arkisin klo 10-18, lauantaina klo 10-14 FORSSA Aleksinkatu 1 03-435 6570 SOMERO Knuutilantie 1 02-722 1277 Kotimaiset laadukkat pihakalusteet meiltä! KATA KEINU Katto 329,- PARI TAPIO -RYHMÄ 225,- ISO-IIVARI PÖYTÄ TUOLI 115,-/kpl ILMARI RYHMÄ Pöytä + penkit 160 x 80 135,- TAPIO PÖYTÄ 140 cm TUOLI 115,-/kpl Saa myös 200 cm pitkänä 429,- 325,- 729,- 789,- KATARIINA KEINU Katto 599,-

6 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Lättähattujuna keskellä pihapiiriä Perniön maaseudulla on jokseenkin hämmentävä näky. Hämmennys ei varsinaisesti vähene, kun vaunun emäntä Eeva-Liisa Kainulainen johdattelee peremmälle. Vaunun keulassa odottaa viittä vaille valmis kampaamo pesupaikkoineen, peremmälle on sisustettu salonki Idän pikajunan henkeen kristallikruunuineen ja ruusukkeen muotoisine kattokoristeineen. Mitä ihmettä? – Mietin, että entä jos olisikin kotona pieni kampaamo. No, sitten lähti vähän lapasesta, Eeva-Liisa Kainulainen naurahtaa. Idea kampaamosta jäi muhimaan, kun Eeva-Liisa Kainulainen luopui taannoin Perniön kirkonkylällä sijainneesta yrityksestään. Kun hänen puolisonsa, Håk-Graniitin yrittäjä Mauri Kainulainen huomasi netissä myynnissä olevan junanvaunun, pariskunta alkoi ideoimaan. Eikä ideoilla ole ollut loppua. – Junalla pitää tietysti olla asema ja asemaravintola. Tulossa on perinteisen juna-aseman näköinen 1950–60-luvun tyylinen rakennus, jossa on kahvila. Sen viereen tulee pienempi huoltoasemarakennus, jossa sijaitsee vessa. Ja kun junalta on aina päässyt jatkamaan matkaa linja-autolla, paikalle tulee bussi, Mauri Kainulainen kertoo. Asemarakennuksessa on jo pohjavalut tehty, ja vanha linja-auto odottaa kunnostusta. Kainulaiset ovat jo ostaneet ajan henkeen sopivia sisustuselementtejä ja kalusteita tähtäimenään heidän nuoruusvuosiensa, 1960- ja -70-lukujen tyyli. – Tulossa on meidän näkemyksemme, ei museota. Emäntä kuvasi hyvin, että tämä on aikuisten leikkimökki. Meidän mikä-mikämaamme. Aseman parkkipaikkaa varten Mauri Kainulaisella on ostettuina kymmenkunta vanhaa jenkkiautoa. Kainulaisten lättähattu on viralliselta nimeltään Dm7, numeroltaan 4153 ja Valmetin tekemä. Se on otettu liikenteeseen tammikuussa 1960. Moottoroitu kiskobussi kuljetti matkustajia kymmeniä vuosia, kunnes siihen tuli vaurio vuonna 1986. Käytöstä poistettu lättähattu sai uuden omistajan Itä-Suomesta. Mauri Kainulaisen tietojen mukaan vaunu vaihtoi omistajaa useampaan kertaan ja matkasi pitkin Pohjois-Karjalan peltoja. Viimeisin sijainti ennen Perniön Lemun kylää oli Outokummun pikkukaupunki. – Aina on joku meinannut tehdä jotain, mutta puhti on loppunut kesken. Lättähattu saapui pääteasemalleen Perniöön lavetin kyydissä. Kunto oli kehno: rohjake ja ruostemöykky, kuten Eeva-Liisa Kainulainen kuvailee. Homettakin piisasi. Kainulaiset tarttuivat työhön. He purkivat, hioivat, maalasivat, kunnostivat ja ihmettelivät, miten joka ikinen kattolevy voi olla erikokoinen. Urakassa ei ole laskettu tunteja eikä euroja. – Puulistoja meni reilut 500 metriä. Ne on leikattu pöytätasoon tarkoitetusta kovapuusta viiden millin suikaleiksi, Mauri Kainulainen kuvailee – Löysimme onneksi värikoodin, jotta junaan saatiin lättähatun oikea sävy, Eeva-Liisa Kainulainen iloitsee. Junan alla on tietysti kiskot. Ne löytyivät Mauri Kainulaisen tuttavan mökiltä. Ravintolakäyttöön tarkoitetut kestävät penkit ovat Saksasta, koristeet Ruotsista. Alkuperäisistä hattuhyllyistä jäljelle jäi vain yksi, muut oli aika turmellut. – Lättähattujen alkuperäisosat ovat haluttua tavaraa, eikä niitä ole myynnissä missään, Mauri Kainulainen sanoo. Matkailijoille avautuvan kokonaisuuden nimeksi tulee Kainolan asema, joka juontaa juurensa Eeva-Liisa Kainulaisen isän nimestä. Kaino Järvelä lohkoi tyttärelleen Lemunkartanon tilasta tontin, jossa sijaitsee nykyisin Kainulaisten kotitalo. Tontin nimi on Kainola. Projektin valmistumisaikataulu on vielä hitusen auki. Aseman rakennuslupa tuli vasta muutama viikko sitten, ja rakennustarvikkeilla on nyt poikkeuksellisen pitkät toimitusajat. – Tämä onmeille harrastus, emme ota stressiä. Kainulaiset arvostavat esteettisyyttä ja viimeisteltyä suunnittelua. Kaiken suola ovat yksityiskohdat, sanoo Mauri Kainulainen. Niiden on oltava harkittuja. – Jos joku vaivautuu tänne asti kahville, olisi hyvä olla tarjolla jonkinlainen ahaa-elämys. Tiedän vanhastaan, ettei tämä tule kaikkia miellyttämään, mutta ei tarvitsekaan. Eeva-Liisa jaMauri Kainulainen rakentavat lättähatun ympärille Perniöönmatkailuelämystä, joka vie 1960-luvun tunnelmiin. PäätepysäkkinäKainola Lättähattu numero 4153 on saapunut viimeiselle asemalaiturilleen Perniöön. Eeva-Liisa Kainulaiselle rakentuu vaunuun kampaamo. KUVA T : S S S / K I R S I -MAAR I T V ENE T PA LO Juna on remontoitu perusteellisesti. Kattolistoja on yhteensä 500 metriä. Kiskobussin alkuperäinen mittaristo on tallessa. ”Emäntä kuvasi hyvin, että tämä on aikuisten leikkimökki.” Mauri Kainulainen

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 LEIPOMO JUURI Leipomo Juuren valtava valikoima tuoreita pullia jamuita herkkuja. joka päivä, myös sunnnuntaisin. Haluamme kehittää myymäläämme edelleen kuunnellen tarkasti asiakkaitamme yhdessä henkilökunnan kanssa. Toiveita ja ajatuksia voi lähettää suoraan kauppiaalle eemeli.aaltonen@citymarket.fi GRILLISTÄ Kuumana grillistä herkullista jamehukasta broileria, Tapolanmustaamakkaraa ja päivän lounasta. ANANAS- KONEESTA kuoriutuu herkullinen, vitamiinirikas tuore ananas. Tuorepuristettua APPELSIINI- MEHUA maistuvista, mehukkaista appelsiineista. PICADELI Picadelin valtava tuore salaattibaari, jossa mainio valikoima tuotteita. Rakenna itse ruokaisa salaattisi edullisesti 14,90€/kg TUOREKALA Palvelu -ja kalatiskimme ammattilaiset käsittelevät ja fileoivat kalat. Saat parhaat reseptivinkit kaupanpäälle. POWEREDBYPIEN Kylmäkaapillinen erikoisoluita Euroopasta. Tule ja tutustu panimomaailmaamme! Kauppammepalvelee herkullisesti ja laajasti läpi kesänaina23.00asti! SUSHIT Aitoon japanilaiseen riisiin omasta sushikeittiöstä 21,95€/kg SUSHIT /kg 21,95 TÄYTETYT PATONGIT /kpl 3,95 SALO IHämeentie 24-30, SALO Alko, Kahvila, K-Lataus www.k-citymarket.fi MA-LA7-23, SU9-23 Tavataan kaupalla! TÄYTETYT PATONGIT Täytetyt patongit tuoreeseen paikan päällä leivottuun leipään 3,95€/kpl

8 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI Tuomo Kesäläinen Kirsikkapuut kukkivat pyörätien varsilla. Linnut virittelevät aamukonserttiaan alkukesän vehreydessä. Ensimmäiset kilometrit Salon keskustasta alkavalla retkeilyreitillä kohti Lehmijärveä eivät varsinaisia luontoelämyksiä tarjoile, vaan matka taittuu kaupunkimaisemissa ja asuinalueita sivuavilla pyöräteillä. Piipahdan Uskelan kirkon kirkkomaalla ja Alhaisten uhrikalliolla. Ne osuvat mukavasti matkan varrelle. Olen lähtenyt patikoimaan Urheilupuiston pysäköintipaikalta, mutta matkaan pääsee lähtemään myös Salon Kansalaisopiston pysäköintipaikalta Ylhäisistä, Viitankruunun lähtöpaikalta ja Helisnummen partiolaavulta. Alkupään lähtöpaikat sopivat ehkä paremmin pyöräilijöille. Patikoiden liikkuva retkeilijä saa mieluisamman kokemuksen aloittamalla retken esimerkiksi Viitankruunulta. Matka taittuu kohti Helisnummen kappelia, jonka nurkalta alkavat ensimmäiset varsinaiset polkuosuudet. Polku nousee kauniin kukkulan yli ja palaa takaisin hiekkatielle. Risteyksestä on mahdollista tehdä pisto Salon ehkä näyttävimmälle muinaisjäännösalueelle, Viitankruunun muinaishaudoille. Viitanmäen maisemakukkulalla kohoaa kaksi kookasta, pronssikautista hautaröykkiötä sekämuutama pienempi röykkiö. Alueella on myös aivan hiljattain valmistunut laavu ja tulipaikka. Pistosta Viitankruunulle kertyy matkaa noin neljä kilometriä, joten se sopii parhaiten pyöräilijöille tai lisämatkaa kaipaavalle kävelijälle. Polut sukeltavat Tampaltankruunun metsiin, jossa vallitsee tyyni rauha. Aamun kajossa kulkeva retkeilijä kohtaa täällä lähes poikkeuksetta metsän eläimiä, kuten peuroja, jäniksiä ja kettuja. Polkua reunustavilta kukkuloilta avautuu kauniita näköaloja, ja niiden lakialueilla on esihistoriallisia hautoja. Tämän polkuosuuden varrella sijaitsee myös yksi Salon hienoimmista luolista – tarunhohtoinen Rosvoluola. Muistitietojen mukaan luola on toiminut pirtutrokareitten majapaikkana Suomen kieltolain aikaan 1920–1930-luvulla. Luolalle johtaa polkuja, mutta minkäänlaisia opasteita paikalle ei ole. Kukkuloiden ylittäminen, luolassa könyäminen ja useamman kilometrin kävely alkavat tuntua jaloissa. Siksi pian edessä siintävä Helisnummen partiolaavu onkin ilahduttava ja tervetullut tuttavuus. Keidas korpien keskellä. Pian elvyttävä savun tuoksu tulviikin jo sieraimiin. Liekit nuolevat nokipannun pohjaa, ja ritilällä tirisevät eväät kohottavat mielialaa ja antavat voimaa loppumatkan haasteisiin. Kulkijoiden on hyvä huomioida, että tulenteko reitin varren on sallittu ainoastaan virallisilla tulipaiRetkeilyreitti Salon keskustasta Lehmijärvelle kiemurtelee halki kauniiden maalaismaisemien ja metsien. Kallioilta avautuvat komeat maisemat. Varikattilanmäen pirunpelto eli muinainen rantakivikko on tunnettu myös Varekattilanmäen nimellä. Opasteita kannattaa seurata tarkasti. Muinaismuistot kutsuvat Patikkareitti vie jykevien kallioiden yli Lehmijärven raikkauteen.

koilla, ja silloinkin on syytä tarkistaa voimassa olevat metsä- ja ruohikkopalovaroitukset. Maisemat muuttuvat metsäisemmiksi. Luonto ottaa kulkijan syleilyynsä ja kuljettaa kevyesti yli kukkuloiden. Toki osansa saattaa olla myös evästauon tuomalla lisäenergialla. Osuudella ei ole juuri yksittäisiä nähtävyyksiä, näköalapaikkoja tai taukopaikkoja. Pelimäen ympäristössä maisema alkaa muuttua hiekkaisemmaksi ja harjumainen luonto valtaa alaa. Ympärillä levittäytyy kaunista kangasmetsää. Pelimäen kupeessa, pienellä kalliokukkulalla sijaitsee kaksi kaunista pronssikautista muinaishautaa, joiden luona on helppo piipahtaa. Myös reitin toisella puolella piileskelee salaisuus. Rinteen suojissa, vehreän notkon pohjalla pulppuaa kaksi luonnonsuojelualueen suojaamaa, kirkasvetistä lähdettä. Muinaishaudoille tai lähteille ei ole opasteita, mutta niille on helppo löytää maastokartan avulla. Hieman ennen taipaleen päätepistettä, polun kupeessa sijaitseematkan suurin luonnonihme, mahtava ja laajalle alueelle pitkin Varikattilanmäen rinteitä levittäytyvä pirunpelto eli muinainen rantakivikko. Varikattilan pirunpelto muodostui paikalle noin 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden myllerryksessä. Nykyisin näkyvissä oleva, pyöristyneistä kivistä muodostunut suuri lohkaremeri on vaikuttava näky. Luonnonsuojelualeen ympäröimällä mäellä on myös suuria siirtolohkareita. Varikattilanmäellä sijaitsee upean pirunpellon lisäksi myös ryssänuunina tunnettu muinaisjäännös. Ryssänuuni on vanha kivistä ladottu uuni, jota on käytetty ruuan paistamiseen ja kalan kuivaamiseen. Uuni on rakennettu luultavasti 1700-luvun alkupuolella. Varikattilanmäeltä avautuvat myös kauniit maisemat Lehmijärven suuntaan. Pirunpeltoon voi tutustua myös Varikattilankierros-nimistä reittiä pitkin, joka on hieman yli kolme kilometriä pitkä luontopolku. Reitti alkaa Lehmirannan lomakeskuksen parkkipaikalta. Hikinen taival yli korkeiden kukkuloiden ja pölyisten hiekkateiden saa ansaitsemansa huipennuksen, kun reitti saapuu kauniin Lehmijärven rantaan – kuinka houkuttelevalta voivatkaan sen kirkkaat vedet näyttää. Eikä aikaakaan, kun keho jo virkistyy järven raikkaan veden syleilyssä. Lehmijärven uimarannalla on kaksi laituria sekä matala, lapsille sopiva hiekkaranta. Alueen saunat lämpiävät kesäisin aukioloaikojen mukaan. Retkeilyreitti Lehmijärvelle on pituutensa ja korkeuserojensa vuoksi melko vaativa. Se soveltuu hyväkuntoisille henkilöille, joilla on jo jonkin verran patikointi- tai maastopyöräilykokemusta. Reitti on merkattu kohtalaisen hyvin, mutta paikoin merkinnät ovat hieman harvassa tai epäselviä, mikä luo retkeen turhaa epävarmuutta. Myös risteyksiä on todella paljon, ja vaikka ne on pääasiassamerkattu selkeästi, vaatii oikealla tiellä pysyminen jatkuvaa tarkkavaisuutta. Reittimerkkeinä toimivat puiden ja tolppien punaiset maalitäplät. Risteyskohdissa viittoina ovat puiset retkeilijän ja maastopyöräilijän kuvilla varustetut opasteet. Reitin pituuden lisäksi kannattaa huomioida sen luonne. Koska reitti on janareitti, ovat sen aloitus- ja lopetuspaikat eri osoitteissa. Matkaa Urheilupuistosta järvelle ja takaisin kertyy GPS:n mukaan kaikkiaan 26 kilometriä. Lehmijärveltä matkaa on mahdollista jatkaa myös kohti Teijon kansallispuistoa ja Kirjakkalan ruukkikylää. Kulku-urien voimakas vaihtelu asvaltoiduilta pyöräteiltä sorateille ja metsäautoteiltä pienille metsäpoluille tekevät reitistä hieman sekavan, poluilla pysymisen tarkka seuraaminen on paikoin puuduttavaa ja parhaita nähtävyyksiä joutuu hieman etsimään. Silti matka Lehmijärvelle on ehdottomasti hieno ja kulkemisen arvoinen elämys. TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 • Keittiön välitilan lasitukset • Parvekkeet • Terassit • Terassirungot • Katot • Kuistit • Viherhuoneet • Grillikatokset • Kesäkeittiöt • Kaiteet • Lamelliverhot • Autotallin, hallin, parvekkeen ja rappukäytävien ovet • Varastosta kippiovia (vähän käyt.) • Irtolasia Jukka Hellsten Yhdystie 303 25460 Kisko YLI 28 VUODEN KOKEMUKSELLA puh. 0400 745 181 Satamakatu 4, 24100 Salo P. 0500 530 441 www.salonkh.fi PÄIVYSTYS 24/7 P. 02 731 7153 KUVA T : TUOMO K E S Ä L Ä I NEN Rosvoluola kuuluu seudun hienoimpiin. Länsiranta 8, 24100 Salo p. 02 731 2300 ma-pe 9-18 • la 9-15 www.kuninkaantienapteekki.fi Nyt ostettavissa apteekin oma kesälaatikko! 1850 Rajoitettu erä 27.6.-31.7. ma-pe 9-17 Lähde risteilylle Salon kauniisiin merimaisemiin! www.salonristeilyt.fi info@salonristeilyt.fi Poikkea Vuohensaareen luontopolulle, minigolf-radalle tai käy katsomassa musiikkinäytelmä kesäteatterissa; vieraile Mathildedalin ruukkikylässä, kyläpanimossa tai teatteri PROvinssissa katsomassa miten Pokka Pitää - sekä Vuohensaaresta että Mathildedalista löydät myös kahviloita, ravintoloita ja majoituspaikkoja.

10 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI SSS | Päivi Malin paivi.malin@sss.fi Salolainen Anuliina Frantti katselee Someron pääkatua Joensuuntietä, joka on tullut hänelle viime kuukausina uuden työn kautta tutuksi. –Vieläkin ihmettelen tämän kadun vilkkautta ja sykettä. Tämä on jo itsessään nähtävyys kivijalkaliikkeineen ja kahvioineen. Frantti aloitti tammikuussa Someron kaupungin viestintäasiantuntijana. Frantti myöntää, ettei tiennyt aiemmin Somerosta juuri mitään, vaikka naapurikaupungissa asuukin. Yllätykset ovat seuranneet toisiaan. –Olen ollut jatkuvasti positiivisesti järkyttynyt. Somerolta löytyy niin valtavasti nähtävää, että ihmettelen edelleen, miten muualla ei tiedetä tästä. Frantin tehtävänä uudessa toimessa on nimenomaan tehostaa Someron markkinointia ja näkymistä ulospäin. – Tämä on herkullinen tilanne, silläminun ei tarvitse keksiämarkkinoinnissa mitään keinotekoista. Riittää, kun saadaan esille ja muiden tietoon se, mitä kaikkea laadukasta täältä löytyy. Frantti poikkesi itse Someron keskustassa ensi kertaa viime syksynä matkalla Tammelaan. – Olin tottunut ohittamaan Someron keskustan nopeasti ohikulkutien kautta, mutta sillä kertaa tarvitsin kukkia. Ihmettelin saman tien keskustaan koukatessani, miten vilkas pääkatu täällä onkaan. Frantti pysähtyy ihailemaan Joensuuntien varressa sijaitsevaa Baddingin pysäkkiä. Joensuuntien varrelta löytyymyös seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsas ja säveltäjä Unto Monosen muistokivi. Niiden vieressä sijaitsee Someron uusi kulttuurigalleria. –Kulttuurigalleria on oiva lisä Someron tarjontaan. Galleriaan saadaan keskeiselle paikalle myös matkailuinfo, joka hyödyttää koko Someronmatkailualaa. Frantti on koonnut paperin täyteen omia matkailutärppejään. Hän odottaa, että pääsee tulevana kesänä vierailemaan niissä itsekin, sillä iso osa on häneltä vielä näkemättä. Frantti nostaa esille kartanot näyttelyineen ja upeine historiallisine miljöineen. –Hovilan ja Härkälän kartanot ovat ehdottomia helmiä. Frantti korostaa, että kartanoista löytyy katseltavaa myös lapsille entisajan leluja ja samurai-miekkoja myöten. Hiidenlinna seikkailupuistoineen ja autoratoineen tarjoaa hurjempaa menoa, kun taas luontopolut laavuineen antavat mahdollisuuden nauttia rauhallisemmin luonnosta. –Myös lapsiperhe löytää varmasti tekemistä Somerolta, Frantti sanoo. Frantti pyörittelee välillä päätään, kun hän miettii somerolaista kulttuuritarjontaa. –Tuntuu, että tällaista ei vain voi olla tämänkokoisella paikkakunnalla. Pitkäjärven kivimeijerin tämän kesän näyttely Go SOMEROGo Go esittelee Somerolla vaikuttavien kuvataiteilijoiden töitä. – Nimiluettelo on sellainen, että harva isompikaan paikkakunta pystyisi samaan, sanoo Frantti silmäillessään nimiä Antti Laitinen, Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, Tommi Toija, Antero Kare ... Someron kesästä ei voi puhua ilman Somerniemen kesätoria. Myös Frantti on kuullut tarinoita ja juttuja paikasta paljon. Vuonna 1987 perustettu tori vetää kesä- lauantaisin parhaimmillaan parisataa myyjää ja 7000 asiakasta Helsingintien varteen. Kesätori tunnetaan nimenomaan paikkana, jossa kierretään kiireettä kojuja, turistaan tuttujen kanssa ja juodaan rauhassa munkkikahvit. Oluttelttaa, nimekkäitä esiintyjiä ja pomppulinnaa ei torilta löydy. Frantti näkee torissa aitoa ja luontevaa ihmisten välistä kanssakäymistä ja yhdessäoloa. Samasta hän on itse nauttinut Somerolla. –Olen kokenut Somerolla poikkeuksellisen lämmintä yhteisöllisyyttä. Minut on otettu vastaan niin ystävällisesti ja lämpimästi, että uuteen työhön ja uudelle paikkakunnalle on ollut äärettömän helppo solahtaa. On todella osuva valinta, että Someron kaupungin uuden strategian punaisena lankana on yhteisöllisyys. Ämyrin ja Esakallion kesälavat sekä talvisin väkeä tanssittava Teeriharju ovat vuosien ajan tehneet Someroa tunnetuksi. Nimet ovat tuttuja myös Anuliina Frantille ja hän aikoo mennä lavoille tänä kesänä myös itse. – Kesäisillä tanssilavoilla pitää ehdottomasti käydä. Ensin pitää hankkia somerolaisesta muotiputiikista 50-luvun mekko, että pääsee oikeaan tunnelmaan. Frantti palaa vielä hetkeksi viime syyskuuhun, somerolaiseen kukkakauppaan ja pääkatuun, johon hän ihastui. Pian tuon jälkeen Frantti näki ilmoituksen, jossa Someron kaupunki haki viestintä- asiantuntijaa. – Ilmoituksesta tuli heti tunne, että tuo onminun paikkani. Ja niinhän se olikin. – Ihmettelen, miten en ole tiennyt tästä kaikesta, Salosta Somerolle töihin tullut Anuliina Frantti sanoo. Somero järkytti positiivisesti Anuliina Frantti ihastelee Härkälän kartanon kuistin kauneutta ja valoisuutta. – Härkälän ja Hovilan kartanot ovat Someron helmiä. Molemmat kartanot ovat upeita nähtävyyksiä jo itsessään ja niihin liittyy kiinnostavia tarinoita. Lisäksi kartanoissa on kesäisin vaihtuvia näyttelyitä, Frantti huomauttaa. S S S / K I R S I -MAAR I T V ENE T PA LO

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Myllyojankatu 11, Salo, Arkisin 7–18, la 8–15, su 10–14 p. 040 306 6200 k-rauta.fi/passeli TÄYDEN PALVELUN RAUTAKAUPPA PALVELUKSESSANNE Lämpimästi tervetuloa ammattilaistemme palveltavaksi. Viikon jokaisena päivänä.

12 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi – Missioni on saada suomalaiset rentoutumaan ja voimaan hyvin. Vaatteita ei tarvitse ottaa kovin vakavasti. Näin tiivistää sanomansa Päntsdrunk Lifestylen yrittäjä Satu Möller. Hänet toi Mathildedaliin silkka sattumien ketju. Kun hel sinki läi slähtöinen markkinointialan konkari Möller muutti vuosia sitten Turkkiinmiehensä luokse, hän laittoi Suomeen jääneen autonsa myyntiin. Ostaja oli mathildedalilainen yrittäjä Elmo Blomqvist, joka on mukana muun muassa ravintola Terhon toiminnassa. Kauppoja tehtäessä Blomqvist mainitsi Terhon jaMathildedalin kylän, jaMöller päätyi seuraamaan yritystä Facebookissa. Viisi vuotta sitten Terho etsi uutta yrittäjää yläkertansa liiketilaan, ja Möller huomasi ilmoituksen. Elettiin kesää 2017, juuri ennen Matildan vilkkaiden matkailusesonkien alkua. Möller perusti liiketilaan sisustusliike Olkkarin, josta syntyi sittemmin hänen nykyinen yrityksensä Päntsdrunk Lifestyle. Nimi tarkoittaa suoraan suomennettuna kalsarikännejä, mutta Möller näkee termin laajemmin. Kyse on olotilasta, ei juomisesta. –Kun laittaa mukavan vaatteen päälleen, tietää, että nyt ei tarvitse lähteä mihinkään. Tanskalaisilla on hygge ja ruotsalaisilla fika, mutta suomen kielestä ei vastaavaa sanaa löytynyt. Möllerin turkkilaissyntyisestä miehestä tuli sittemmin Terhon pizzakokki, ja pariskunta asuu nykyisin Teijolla. Möller suunnittelee itse tuotteensa ja niiden värimaailman. Pyyhkeet kudotaan ja vaatteet ommellaan Turkissa tekstiiliteollisuudesta tunnetussa Denizlin kaupungissa, sillä Suomesta ei ole löytynyt riittävän laajamittaisesti toimivaa tekstiilitehdasta. Pienyrityksissä tehtyjen vaatteiden kuluttajahinta taas nousisi Möllerin mukaan liian korkeaksi, eikä pyyhkeitä voisi edes tehdä Suomessa. –Aidon hamam-pyyhkeen valmistusmaa voi olla vain Turkki. Pyyhe on imukykyinen, ja se tehdään kudotusta puuvillasta, Möller sanoo. Kaftaanit, kimonot ja muut vaatteet on myös valmistettu pyyhemateriaalista. Niitä somistavat virkkaukset tehdään käsin eettisistä syistä. Möller haluaa tarjota paikallisille osaajille töitä. – Minulle on tärkeää, että virkkaajina on kuusi yksinhuoltajaäitiä. Löysin heidät mieheni kautta. Pyyhekankaasta ommeltujen vaatteiden yhteisiä nimittäjiä ovat väljyys ja mukavuus. Möller itse ei voi sietää hiostavia keinokuituvaatteita, jotka istuvat huonosti ja hiertävät. – Ketjuliikkeiden isot koot ovat suurennettuja kopioita S- ja M-koon vaatteista, ja ne näyttävät järkyttäviltä rehevien naisten päällä. Jo mainostoimistoaikanani suunnittelin mukavia vaatteita isokokoisille naisille. Säälin heitä, jotka joutuvat vetämään päälleen viskoositelttoja. Möllerin vaatteita ostavat myös miehet, eikä niitä ole suunniteltu erikseen sen kummemmin miehille kuin naisillekaan. Satu Möller on avannut keväällä Päntsdrunk Lifestylen nettikaupan, jonka kautta hän tavoittelee kasvua myös ulkomailta. Yritys toimii kesäkaudella Hangossa ja uutena avauksena Karkkilassa. Hänellä on Mathildedalissa töissä yksi työntekijä. –Lisääkin olisin työllistänyt, mutta työntekijöistä on pulaa. Paikallisuus onMöllerille erityisen tärkeää. Nettikaupan kuvissa malleina toimivat kyläläiset, ja ne on ottanut Teijolla asunut valokuvaaja. Hän arvostaa Mathildedalin ja Teijon alueen yrityksissä sitä, että jokaisella on oma brändinsä ja toiminta-ajatuksensa. – Täällä ei ole isoja firmoja, eikä myydä Ranskasta tilattuja yhden kesän kestäviä pellavarättejä. Jokainen suunnittelee tuotteensa itse. SatuMöllerin yrityksen sijainti sai kipinän käytetyn auton kaupasta. SattumaltaMathildedaliin Satu Möller arvostaa vaatteissa mukavuutta. Hänen suunnittelemiaan oloasuja myydään kesällä kolmella paikkakunnalla. KUVA T : S S S /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN Satu Möller värjää turkkilaiset vintagematot paremmin suomalaiseen makuun sopiviksi. Meillä potilaat hoidetaan kokonaisvaltaisesti täydellä sydämellä Somerolla palvelee yksityinen pieneläinklinikka osoitteessa Lummetie 7 Saat meidät kiinni numerosta 010 508 7299 tai osoitteesta www.somervet.fi PUH. 02 7221 221 KESÄN AUKIOLOAJAT MA–PE KLO 8–18

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 Lastenvaateliike Turuntie 3 P. 040 776 7864 Ark. 10-17, la 10-14 www.bellaruben.fi Kaikki vaatteet ja kengät UUDISTUMME! (* Ei koske kevään uutuuksia) -70% -50% tule tekemääN löytöjä! Turuntie 8, Salo, p. 02 733 1933 379E JUHLAAN TUMMA PUKU MEILTÄ MYÖS: • PAIDAT • LIIVIT • SOLMIOT • RUSETIT Miestenpukimo Tervetuloa kesäisille vaateostoksille PALVELEMME SINUA SUOMEN PARHAAN TORIN VARRELLA Horninkatu 9, Salo 02 731 7083 Verkkokauppa: www.maripuoti.fi 10-17.30 (iltatori-TO 10-19) 10-14 MA-PE LA R I T V A F A L L A p. 02 731 3281 ark. 10-17 la 10-14 Alusasut ja uimapuvut myyjän avustuksella Turuntie 3, Salo On ihanaa olla nainen mukavissa alusasuissa Vilhonkatu 8, Plaza p. 02 777 6400 ma - pe 8 - 19, la 9 - 16, su 12- 16 850 norm. 10,19 AQUALAN L 200 g kesäpakkaus hintaan Elämänmittaista huolenpitoa Tarjous voimassa 31.7.2022 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Kaunis iho koko kesän Luotettava ja monikäyttöinen perusvoide koko perheen ihon hoitoon NÄYTÄ HYVÄLTÄ KESÄLLÄ Salon Headline 02 731 2241 | Beauty Headline 02 733 3780 Turuntie 4, 24100 Salo | www.headline.ac Turuntie 4 Kauneushoitola p. 02 7333780 Parturi ja kampaamo p. 02 7312241 www.Headline.ac verkkokauppa: shop.Headline.ac Vilhonkatu 1 Salo • 040-5669317 modaliisa.fi • ma - pe 10 – 17 la 10 - 14 Hangon Graniittilinna 10.6. – 14.8. Mathildedal 1.7. – 20.7. TYYLI ON AINA MUOTIA Housut, puserot, tunikat, mekot ja paljon muuta juuri sinulle! XS-XXXL POP-UP MYYMÄLÄT: SALO: Kello ja Kulta Jokinen, Turuntie 13, ark. 9-17, la-su suljettu • Ostamme kultaa Kello ja Kulta Plaza: ark. 9-19, la 9-17, su 12-16 • Verkkokauppa www.kellojokinen.fi Kaulakoru 3490-16851 Korvakorut 3390-20149 Uutuus! hopea ja meripihka 230,- 210,- KOSMOS SUOMALAISI LLE SUUNNITELTU Hopeinen ristiriipus 28x20mm, ketju 50 cm 3499-16882 Uutuus! Timanttisormus 0,05 ct ja morganiitti 10mm 2580-22646 (435,-) 379,- (99,-) 89,- Uutuus! Timanttikorvakorut 0,15 ct 2886-16108 (420,-) 369,- (179,-) 159,- Hooksett ø46 mm 0210-18082 Quadro Studio 22 0125-18151 179,- (209,-) Kesä Toivelahja Kultainen zirkoniaristiriipus 17 mm ja kullattu hopeaketju 45 cm 1160-00260, 3405-00184 (108,90) 89,-

14 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 OLEMME TÄÄLLÄ SINUA VARTEN — LÄPI KESÄN. MEHILÄINEN SALO, Vilhonkatu 8 Meille on tärkeää, että sinä voit viettää parhaan mahdollisen kesän. Elä täydellä sydämellä, seikkaile, ota rennosti, nauti auringosta ja kesäöistä. Jos jotain sattuu tai terveys huolettaa, me olemme apunasi. Meillä pääset myös kesällä joustavasti yleis- sekä erikoislääkäreiden vastaanotoille ja Hammas Mehiläisen asiantuntijat auttavat sinua suun terveyden asioissa. Digiklinikkamme on apunasi ympäri vuorokauden — missä ikinä oletkin. Varaa aikasi mehilainen.fi tai p. 010 414 00* *Soitto maksaa 0,084 €/min. Puutarhan työkalut, tarvikkeet, lannoitteet, siemenet TERVETULOA HANKKIJALLE! Multasormi PUUTARHA- MULTA (40 L säkkejä) Tule tutustumaan laajaan valikoimaamme. Nopea ja joustava palvelu! HANKKIJA SALO ÖRNINKATU 16 av. ma-pe 8-18, la 9-14, su 11-15 (19.6. asti) Tervetuloa! Seuraa meitä Facebookissa 995 5 sk Kauneimmat kesäkukat Myymälästämme löydät kotimaiset koiranruoat Jahti & Vahti, Rowio, Dagsmark, Mush 299 € Scheppach MMP 150-51 RUOHONLEIKKURI Sivulleheittävä, biosilppuava teräsrunkoinen ruohonleikkuri. Ergonominen taitettava aisa. Kuulalaakeroidut isot 178/280 mm pyörät. Leikkuuleveys 51 cm. Nurmikon hoitoon ruohonleikkurit, trimmerit Puu- tarhasta kotimaiset monivuotiset hyöty- ja koriste- kasvit

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 SUVILEHTI Asmo Jaakkola Lähdemme vanhalla puisella Vindö-30-purjeveneellä kohti Koillisväylää Sauvon Karunasta. Tarkoitus on tutustua väylän varrella oleviin vierasvene- ja luonnonsatamiin. Miehistöön kuuluvat me vanhemmat ja 7-vuotias poikamme. Olemme laskeneet matkaan kuluvan 5-6 yötä, joten veneen kaapit ja pieni jääkaappi ovat jokseenkin täynnä ruokaa. Alitamme Rungonsalmen sillan ja heti Halslahdenselällä nostamme purjeet ylös. Leppeä slow life -olotila veneen lullauksineen loppuu lyhyeen, kun ennalta arvaamaton puuskatuuli kallistaa venettä. Hitusen avoinna olevasta kaapista kolahtaa lattialle lautasia, laseja ja kahvikuppi. Vaikka sirpaleet tietäisivätkin onnea, terävien lasitikkujen siivoaminen keikkuvan veneen pohjalta ei ollut helppoa. Muistutus 1: purjehtiessa jokainen kaappi täysin kiinni. Ohitamme kolme perättäistä kummelisaarta, joista keskimmäinen olisi kiinnostanut kovasti. Siihen olisi ehkä ollut mahdollisuus kiinnittyä 1,4metrin syväyksellä. Paikka on kuitenkin jonkun toisenkin mielestä hyvä ja näin ollen varattu. Jatkamme Kokkilan lossirantaan. Kylkikiinnitys lossin ja uimarannan välissä olevaan vierasvenelaituriin käy helposti. Uimarannalla on vielä paljon väkeä ennen yhdeksää. Uimalaiturilta kuuluvat iloiset äänet sekoittuvat viereisellä venelaiturilla virvelöivän pikkumiehen riemunkiljahduksiin. Satunnaista matkaajaa ilahduttaa lossirannan ulkoterassilla oleva sivukirjastopiste ota/jätäperiaatteella. Parasta kuitenkin on kahvilan henkilökunnan avuliaisuus ja ystävällisyys. Saamme ostettua muutamalla eurolla uuden lasin ja kahvikupin rikki menneiden tilalle. Irtaudumme laiturista ja jatkamme matkaa muutaman kymmenen metriä, kun jälkikasvumme huudahtaa: Kumpparit! Siellä ne lojuvat savisina keskellä laituria. Kippari peruuttaa takaisin laiturin luo veneen, jonka ohjautuvuus peruuttaessa on likimain nolla. Kiitos avuliaalle ohikulkijalle, joka ojensi kumisaappaat takaisin omistajalleen. Iltahämärän aikaan rantaudumme Salon Kaisaareen. Teijon kansallispuistoon kuuluva saari on lähes kauttaaltaan ruovikkoinen ja matalarantainen, mutta länsipuolella on pieni kallio, johon pääsemme hyvin kiinni veneellämme. Kiilat kallioon ja varmistusköysi puuhun. Saarikierroksella löytyvät huussi ja laavu. Varsin navakka tuuli tyyntyy puoleenyöhönmennessä. Veneen sitloodassa seuraamme upean oranssin täysikuun nousua metsän takaa taivaalle. Aamulla rantavesi ei sinilevän takia näytä uintikelpoiselta. Poikamme kuitenkin syöttää pikkukaloja onkimadoillaan. Aamupalan jälkeen naputtelemme kalliokiilat irti ja suuntaamme kohti Teijoa. Teijon vaatimattomassa satamassa on infotaulu, jossa oli runsaasti mökki- ja tonttimainoksia sekä pieneläinkrematorion ilmoitus. Kun rohkaisee mielensä ja jatkaa matkaa, löytyy jo paljon mielenkiintoista: vanhoja kuvauksellisia masuuneja, vapaasti käytössä oleva siisti keittokatos halkoineen ja kyläsauna. Satumaisen kaunista puroa valaisi kirkas auringonpaiste vihreiden lehtien lomitse. Cafe&Bakery pilkottaa teollisuushallien takana, ja Teijon Masuunissa on kiinnostava taidenäyttely. Kyltit ovat informatiivisia ja selkeitä, mutta kun tulee alueelle mereltä päin, voisi laiturin läheisyydessä olevasta opastaulusta olla paljon hyötyä ja iloa. Niin paljon kaikkea upeaa löytyi puolen kilometrin etäisyydeltä laiturilta. Jatkamme kohti Mathildedalia. Sataman nettisivut ovat yhdet selkeimmistä, joita olen käyttänyt. Kaikki tieto yhteystietoineen, aikoineen, hintoineen ja puhelinnumeroineen löytyy samalta sivustolta. Heti satama-alueelle päästyämme henkilökuntaan kuuluva mies ajaa kumiveneellä vierellemme kyselemään kohteliaasti, haluammeko paikan–valmiina luotsaamaan veneemme sopivalle paikalle. Upeaa palvelua, joka helpottaa erityisesti ensi kertaa alueella vierailevia veneilijöitä. Sataman alue on niin täynnä kuin odottaa sopikin kauniina ja aurinkoisena heinäkuun lauantaina. Marinassa nautitun lounaan voimin lähdemme tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin ja myymälöihin. Mukaan löytyvät lämpöiset alpakkasukat ja näppärän kokoiset puinen pöytäharja ja peltinen rikkakihveli. Sopivat kuin nakutetut puuveneen varustukseen. Jatkuu seuraavalla sivulla. Purjehduksella Sauvosta Särkisaloon kohdataan kuvauksellisia ruukkikyliä, luonnonsatamia ja pieni pohjakosketus. Kohti kaunistaKoillisväylää Kolmihenkinen Jaakkolan perhe Sauvosta purjehti Kemiönsaaren pohjoispuolitse kiertävän Koillisväylän viime heinäkuussa. A SMO J AAKKOL A Missä mennään? Okko (vas.) ja Asmo Jaakkola navigoimassa. HANNAMAR I J AAKKOL A Angelniemen sivukirjasto Kokkilassa toimii ota/jätä-periaatteella. Rantakalliolla voi soittaa merellisiä sävelmiä. A SMO J AAKKOL A A SMO J AAKKOL A

16 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI Jatkuu edelliseltä sivulta. Ostamme käsintehtyä suklaata ja saippuaa ja pari pulloa olutta jääkaappiin kylmenemään. Herkuille saattaa tulla käyttöä illalla merenrantakalliolla auringon laskiessa. Helteessä kävelemme kylänraittia eteenpäin, ja on pakko käydä ihmettelemässä ja kuvaamassa alpakoita Alpakkaniityllä. Taisi niilläkin olla kuuma. Nelijalkaisille ihmisen parhaille ystäville on pystytetty oma baari vesikippoineen niityn reunaan. Ystävällinen ajatus. Mathildedalista jää hyvä mieli: ruukkikylässä on selvästi ymmärretty, miten tärkeää jamukavaa hyvä asiakaspalvelu on. Suuntaamme Strömman kanavalle, joka yhdistää Teijonselän ja Finnarinselän. Alue on Suomessa lähes ainoa paikka, jossa voi havaita vuorovesivaihtelun. Kanavan yli on rakennettu 1960-luvulla läppäsilta, joka on edelleen käytössä. Koska sillan kulkusyvyys on vain 5,5 metriä, vaatii sen alittaminen purjeveneellä soiton kanavanvartijalle tuntia ennen alitusta. Sillan edessä odotteleekin jo muutama purjevene sillan nostoa. Finnarinselällä pääsemme taas purjehtimaan tunnin verran. Vastaamme tulee perämoottorilla varusteltu lautta, jossa on kalusteina pari puutarhatuolia ja iso styrox- laatikko. Kyydissä on kaksi matkustajaa. Lautan perässä seuraa merivartioston vene. Sieltä käskytetään: ”Väistäkää lauttaa! Siinä ei ole ohjausta.” Kipparimme vastaa purjeiden takaa: ”Väistämme lauttaa!” Yövymme Särkisalon rannassa ystävän mökkilaiturilla. Reteesti ajamme vanhanmuistinmukaan laituriin sivukiinnitykseen. Kiville karahtaa! Muistutus 2: vedenkorkeustiedotteet kannattaa lukea ja niihin uskoa. Keikuttelu ja kovahko keli irrottavat veneen, ja toinen tulokulma kelin vähän tyynnyttyä helpottaa rantautumista. Aamukahvin, puuron ja tiskien jälkeen keulamme on kohti Förbytä. Förby yllättää: pohjoisesta satamaa lähestyttäessä vastaan tulee ensin merimetsojen valkoinen saari. Sen takaa kohoavat isot teollisuushallit. Mutta sitten, kummeliniemen takaa avautuu pieni satama-alue. Myös Förbyn verkkosivut karttoineen, palveluineen ja hintoineen ovat hyvin selkeät. Kiinnitämme veneen Cafe Vinssin edessä olevaan laituriin. Siististä, pienestä ja rauhallisesta kahvilasta ostamme jäätelöt ja lapselle tuoreen pullan. Alueella on tunnelmallinen ranta, jo elämää nähnyt viehkeä vierasvenelaituri, suihkut, tankkauspiste, roskikset ja septin tyhjennyspiste. Mukavaa on myös uimaranta hyppytorneineen ja laitureineen. Satamasta lähdettäessä saamme yllättäen varoa lentokoneesta tulevia aaltoja. Rannasta lähtee täydellisen kaunis, pieni punainen vesitaso kohti sinistä taivasta. Punaisiin pukeutuneella lentäjällä on mukanaan juuri ostettu koneen värinen villapipo. Toivottavasti se lämmittää yläilmoissa. Tarkoituksenamme on käydä tutustumassa myös Bromarviin, mutta koska puuskatuulet kohoavat liian korkeiksi eikä tuulen suunta ole suotuinen, kääntyy keula kohti länttä. Rantaudumme jo aiemmilta retkiltämme tutuksi tulleeseen upeaan luonnonsatamaan. Yhteen niistä monista. Vesi on kirkasta ja alle 19-asteista. Uimaan siis! Rantakalliolla ruokaa ja lapsi nukkumaan. Kaivamme esille huilun ja klarinetin ja soittelemme kalliolla itsemme iloksi tunnin poikineen merellisiä–ja vähänmuitakin–lauluja. Sama appelsiinin värinen pallo nousee taivaalle ja luo tyyneen mereen leveän oranssin kuunsillan. Silkkaa nautintoa. Jatkamme Kemiönsaaren etelä- ja länsipuolelle ja sieltä takaisin kotisatamaamme Karunaan. Mitämenetimme? Yhden fendarin ja muutaman astian. Mitä saimme? Roppakaupalla kauniita maisemia, yllättäen pitkiäkin matkoja purjehtien, erittäin ystävällistä palvelua ja pienistä vierasvenesatamista hyviä kokemuksia. Ja runsaasti D-vitamiinia tulevan talven varalle. MIKÄ REITTI? Koillisväylä u uKoillisväylä on vierasvenesatamaverkoston kehittämä veneilyreitti Kemiönsaaren pohjoispuolitse. u uIdeana on tarjota suojaisampi vaihtoehto Hangon ja Airiston väliselle matkalle. u uMukana ovat olleet Salosta Förby Marina ja Matildan Marina ja sekä Bromarvin saaristosatama Raaseporista ja Villa Wolax Kaarinasta. u uTänä kesänä satamaverkostoon liittyvät Kaarinan ja Taalintehtaan vierassatamat. u uReitin varrella on myös luonnonsatamia ja muita vierailukohteita. Kesäristeilyjä Vuohensaaresta ja Särkisalosta SSS | Kirsi Siekkinen Tänä kesänä Salosta pääsee merelle, vaikkei omaa venettä olisikaan. Risteilyt aloittaa kolme eri alusta kahdesta yhtiöstä. Turkulaisen Ferentes Maritimen M/S Karolina liikennöi keskustan ja Vuohensaaren väliä päivittäin kesäkuun puolestavälistä alkaen. M/S Nordep kuljettaa matkustajia Vuohensaaresta Mathildedaliin kahdesti päivässä samoin kesäkuun puolivälistä lähtien. Matka keskustasta Vuohensaareen kestää 20 minuuttia ja Vuohensaaresta Mathildedaliin noin tunnin. Karolinaan mahtuu 20 matkustajaa, Nordepiin noin 100. Krailan tila puolestaan aloittaa saaristoristeilyt M/S Sabrinalla Särkisalon vesillä kesäkuussa. Mukana miehistössä ja yrittäjinä ovat Krailan tilan Ville ja Katja Söderman sekä Marjaana Ollanketo. Södermanit ja Ollanketo tuntevat toisensa työn ja harrastusten kautta. Kun Södermanit ostivat viime kesänä Sabrina-veneen, syntyi idea risteilyistä. – Haluamme tuoda Saloon uutta tarjontaa. Yritykset ovat jo tehneet ennakkovarauksia, ja viikonloppujakin on myyty, Ollanketo kertoo. Sabrinan tilausristeilyt lähtevät muun muassa Förbystä ja Niksaaresta. Heinäkuun Baltic Jazzien ajan Sabrina risteilee Taalintehtaan saaristossa. Herkut maistuvat luonnonsatamien rauhassa. KUVA T : A SMO J AAKKOL A Strömman silta avautuu purjehtijoille tilaamalla alitusajan tunnin verran etukäteen.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=