Suvilehti

22 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Idiootiksi haukkumista, liikaa töitä, seisten pidettyjä ruokataukoja ja olematon palkka. Arki huippuravintoloissa voi olla kaukana glamourista ja viipyilevästä keitosten maistelusta, tietää Salosta lähtöisin oleva keittiömestari Jake Vousden. Vousden valmistui Salon seudun ammattiopistosta kokiksi vuonna 2015. Hän suuntasi valmistumisen jälkeen Lontooseen Alyn Williams at the Westburyn hotellin ravintolaan. Maineikkaalla ravintolalla oli yksi Michelin-tähti. – Se oli täysin kamala kokemus, tiivistää Vousden työrupeamansa. Nuoren kokin työaika oli 84 tuntia viikossa. Valtavasta tuntimäärästä huolimatta hän sai palkkaa niin vähän, ettei se riittänyt 800 puntaa kuussa maksaneen yksiön vuokraan. Vousden työskenteli ravintolassa kuusi kuukautta. – Piti vain selviytyä. Ne olivat elämäni pisimmät kuukaudet. Kuusi kuukautta tuntui kahdelta vuodelta. Vousden ei ollut paikan ainoa nuori kokki. Kaikki sietivät samaa kestämätöntä työtahtia ja ilmapiiriä, koska työ arvostetussa keittiössä tarjosi nopeimman tien menestykseen kilpaillulla alalla. Höykytyksen jälkeen Vousden ei ollut kuitenkaan enää varma, oliko hän edes oikealla alalla. Suomeen palasi empivä nuorukainen. –Mietin, haluanko olla kokki. Ruokamuistoja rakennetaan lapsuudesta lähtien. Jake Vousden arvioi oman ruokainnostuksensa alkaneen isovanhempien ruokapöydän ääressä. Jake Vousdenin isä on britti. Kun perhematkusti lomille Lontooseen isovanhempien luokse, se tarkoitti ruokahetkiä isovanhempien ruokapöydän ääressä. Illalliset tekivät pojanpoikaan lähtemättömän vaikutuksen. – Vasikkaa, paistoliemestä tehty kastike, paahdettuja perunoita, luettelee Vousden. – Se oli yksinkertaista ruokaa mutta aina rakkaudella tehtyä. Moision koulussa kotitaloustunneilla Vousden alkoi olla jo hyvin tietoinen siitä, että ruoka on hänen juttunsa. Peruskoulun jälkeen hän suuntasi Salon seudun ammattiopistoon. Amisajasta ja ravintolaalan opettajasta Jari Lautkankareesta Vousdenilla on paljon hyviä muistoja. – Hän oli tärkeimpiä ihmisiä minun elämässäni. Hän ei pelkästään opettanut vaan hän oli ainoa mentorini, mitä minulla on koskaan ollut. Hän oli älyttömän positiivinen ja viisas, kuvailee Vousden Jari Lautkankaretta. – Kokkikoulussa ei ollut välttämättä kaikilla kauhean kova motivaatio, ja hän oli tosi hyvä huomioi- maan nekin oppilaat. Hän kohteli kaikkia uskomattoman hyvin. Hänellä oli niin paljon intohimoa, jota hän tartutti oppilaisiin. Lautkankare löysi väylät kannustaa myös niitä, joilla oli isoja suunnitelmia. Vousdenkin suuntasi jo opiskeluaikana Espanjaan työharjoitteluun. Jake Vousden on kiitollinen myös äidilleen Tiina Vousdenille. – Hän motivoi minua positiivisella tavalla eteenpäin. Vaikka uuvuttava kokemus lontoolaisessa Michelin-keittiössä oli saanut Jake Vousdenin epäröimään uravalintaansa, hän päätti pysyä intohimonsa parissa. Tie vei tällä kertaa Edinburghiin ja siellä Restaurant Martin Wishart -ravintolaan. Myös tämä keittiö oli palkittu Michelin-tähdellä, ja tarjolla oli jälleen paljon töitä kehnohkossa ilmapiirissä. Kahden vuoden työputken jälkeen Vousden alkoi miettiä Tanskaa, jonka työkulttuurista hän oli kuullut hyvää. Nykyisin Vousden työskentelee Kööpenhaminassa Restaurant 56 Grader -ravintolan keittiömestarina. – Tämä on kiva paikka ja ensimmäinen työpaikkani, jossa olen saanut syödä oman ruokani istuen. Keittiömestarin työnkuva on Salostamaailmalle lähtenyt keittiömestari Jake Vousden haluaa balanssia paitsi ruokaanmyös työhön. Huippuravintolat olivatkinpetty Jake Vousden työskentelee keittiömestarina Kööpenhaminassa sijaitsevassa 56 grader -ravintolassa. Jake Vousden haluaa uskoa, että ravintolamaailmassa voi pärjätä hyvin ja olla samaan aikaan myös mukava. EM I L Y WI L SON

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=