Suvilehti

TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 SUVILEHTI SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Hevisaurus ja Rölli, Irina ja Popeda, Mari Palo ja HC Berg. Koronakesät ovat takana, ja Salon suvi tulvii taas nähtävää ja koettavaa. Luvassa on sirkusta, taidenäyttelyitä, poppia, klassista musiikkia ja kesäteatteria jokaiseenmakuun. Kesäkauden avaa tuttuun tapaan Lasten laulukaupunki kesäkuun 9. päivä alkaen. Aikuisempaan makuun suunnatut festarit polkaisee käyntiin kesäkuun puolivälissä Salo Irish Festivaali viiden yhtyeen ja kuuden konsertin voimin. Pääkonsertissa kulttuuritalo Kivassa jigejä ja reelejä soittavat Seonaidh, Isara ja paikallinen trio The Green Hope. Perinteiset iltatorit aloittaa 9. kesäkuuta Vesterinen yhtyeineen. Elokuun puoliväliin saakka on joka torstaina luvassa ilmaiskonsertti. Artisteihin kuuluvat Hevisauruksen ja Popedan ohella muun muassa Portion Boys, Suvi Teräsniska ja Eini. Nostalgiaa ja rokkia on tarjolla myös Salo soi -festareilla heinäkuun puolivälissä. Esiintyjinä ovat muun muassa Bonnie Tyler, Uriah Heep, Aikakone, Irina, Stig ja Klamydia. Artisteja on yhteensä liki 20. Tanssimusiikin ystävät suuntaavat Kuusjoen Raatalan Humpparalliin, jossa latotansseja on luvassa viikon ajan heinäkuun 9. päivä alkaen. Klassisen musiikin kärkeä kuullaan heinäkuun alussa Kiskon Sydänkesän säveliä -tapahtumassa. Kiskon kirkossa on kaksi konserttia. Kaikuja Euroopasta -konsertin solisti on sopraano Sanna Iljin. Kuningas ja Diivat -kokonaisuudessa laulavat tenori Johannes Vatjus, sopraano Mari Palo jamezzosopraano Lilli Paasikivi, joka on Kiskon kesäasukas. Salon seurakunta tuo klassista musiikkia tarjolle kaupungin kirkkoihin Angelniemeltä Yliskylään. Kirkkokonserttien sarja alkaa kesäkuun alusta ja jatkuu elokuun lopulle saakka. Esiintyjissä on muun muassa salolaisia taitajia, kuten sellistit Olli ja Anna-Maaria Varonen sekä sopraano Saara Rauvala, baritoni Jussi Vänttinen sekä pianisti Henni Iso-Junno. Kesä yhdessä Salossa -kiertue vierailee heinä-elokuussa vanhoissa kuntakeskuksissa Särkisalosta Pertteliin. Tämän vuoden teemana on Osallistu ja vaikuta. Myös kesäteattereiden tarjonta palaa kahden koronavuoden jälkeen täyteen laajuuteensa. Luvassa on kantaesityksiä ja tuttuja hahmoja, kuten Mielensäpahoittaja ja Risto Räppääjä. Ensi-iltoja on muun muassa Vaskiolla, Suomusjärvellä ja Kiikalassa. Salo Sircus Festival valloittaa kaupungin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Pääosa esityksistä nähdään torilla ja kulttuuritalo Kivassa, ja ohjelmassa on myös työpajoja perheille. Kesän taidenäyttelyistä laajin on Wiurilan kartanon alueelle levittäytyvä Wiurilan kesä. Nykytaidekatselmuksen kuratoivat salolaistaiteilijat Satu-Maaria Mäkipuro, Jaana Saario ja Johanna Sarparanta. Tänä kesänä teemana on Eilisen jälkiä, jota tulkitsee yhteensä 33 taiteilijaa eri puolilta Suomea. Esillä on muun muassa maalauksia, keramiikkaa, mediainstallaatio sekä video- ja ympäristöteoksia. Taidemuseo Veturitallissa nähdään HC Bergin teoksia, joista suurin osa ei ole ollut aiemmin esillä muualla. Kerroksellisia veistoksia tekevä Hans Christian Berg käyttää materiaalinaan muun muassa terästä ja akryyliä, puhallettua lasia, keramiikkaa ja muovielementtejä. Lopputulos kiusaa ja puijaa katsojan aisteja. Veturitallin galleria Sivuraiteen kesän näyttely on Laura Laineen Egg, Sugar & Pink Flora. Laineen mielikuvitukselliset lasiveistokset ovat tshekkiläisten puhaltajamestareiden toteuttamia. Salon kesäkausi huipentuu Taiteiden Yä -tapahtumaan 1. syyskuuta, johon kuuluu muun muassa torin täyttävä jättipiknik herkkuineen. Tapahtumien tarkemmat aikataulut ja osoitteet löytyvät järjestäjien nettisivuilta. Kesän kattaus rokkaa, näyttelee ja huijaa aisteja. Salonsuvi on jälleen täynnä tapahtumia Hevisaurus veti iltatorin täyteen kaikenikäisiä katsojia elokuussa 2019. Tänä vuonna dinosaurukset päättävät iltatorikauden 18. elokuuta. S S S - ARK I S TO /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN HC Bergin töiden visuaalisuus huijaa katsojaa Veturitallin näyttelyssä. S S S /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN Salo soi -festareilla esiintyy liki 20 artistia heinäkuussa. Keikalle saapuu muun muassa Irina. T S - ARK I S TO / J ANE I L T ANEN

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=