12 Torstaina 1. syyskuuta 2022 Puutalo- Uudenkaupungin historiaa UUSIKAUPUNKI Mari Jalava Uusikaupunki on perustamisestaan lähtien ollut nimenomaan puutalokaupunki. Kun kaupunki kuningas Kustaa II Aadolfin päätöksellä 1617 perustettiin, velvoitettiin kaupunkilaisia rakentamaan kunnollisia taloja ja katuja. Rakennusmestaria tai muuta valvovaa viranomaista ei kaupungissa vielä ollut. 1600-luvulla syntyi suomalaisen puutalokaupungin perusrakenne, renessanssin säännöllinen ruutuasemakaava. Niin myös Uudessakaupungissa, kunmaanmittari Hans Hansson piirsi vuonna 1649ensinmittapiirroksensilloisesta Uudestakaupungista ja sen päälle uuden suoralinjaisen asemakaavan. TÄMÄ oli siis ruudukko, jota kaksi itä-länsisuuntaista pääkatua poikkikatuineen hallitsee. Kaupungin ihannemuoto oli tuolloin suorakaide tai neliö, jota ympäröi tulliaita, jotta eromaaseudun ja kaupungin välillä olisi vielä selkeämpi. Tuon ajan kaupunkinäkymä oli tiivis, talojen julkisivut tai päädyt olivat vierekkäin ja talojen ulko-ovet olivat pihan puolella, katutila oli kapea. Kaupunkilaiset joutuivat siirtämään nyt talonsa tämän uuden asemakaavan mukaisesti. 1700-LUVUN kuluessa kaupunki kärsi isonvihanmiehityksestä, mutta kasvoi vuosisadan loppupuolella nopeasti. Uutta asemakaavaa ei kaupunkiin kuitenkaan oltu laadittu. Vuonna 1799 maanmittari Anders Ringbom kartoitti silloisen Uudenkaupungin. Kaupunki oli nyt laajentunut 1600-luvunasemakaavan ulkopuolelle mm. Vallimäen ympäristössä Balzarborgissa ja Kaupunginlahden pohjukassa Blasieholmassa. Tonttipula oli suuri jamyös kaupungin keskustan toriaukiosta oli annettu tontteja asuinrakennuksille. 1700-luvulla kaupunkikuva oli vielä paljas, puita tai puistoja ei ollut, rakentamattomat alueet olivat niittyinä tai kaalimaina. Asuinrakennukset olivat yhden huoneen levyisiä, yksikerroksisia, usein jo punamullalla maalattuja. Uudenkaupungin puutaloalue on säilyttänyt hyvin 1800-luvun puolivälin empireilmeensä. Empire-Uusikaupunki Mari Jalava Se, millainenUudenkaupungin puutalokeskusta nyt on, on hyvin pitkälti 1800-luvun tulipalojen aiheuttamaa. Kuten lähes kaikki suomalaiset puutalokaupungit, niin myös Uusikaupunki tuhoutui monta kertaa kaupunkipaloissa. VIIMEISET suuret ja tuhoisat tulipalot riehuivat kaupungissa vuosina 1846 ja 1855. 1800-luvun puolivälissä Uudessakaupungissa asui noin 3 000 asukasta ja tonttipula oli yhä suurta. Kaupungin uudelleen kaavoittamiseen oli ryhdytty jo 1840-luvulla, mutta 1846 salaman sytyttämä tulipalo vauhditti sitä. SILLOISESTA rakennetusta kaupungista paloi itäinen osa, kaikkiaan 96 tonttia. Nopeasti tarvittiin uusi asemakaava, jotta palanutta aluetta voitaisiin uudelleenrakentaa. Asemakaava vahvistettiin 1850. Nyt Uudenkaupungin palaneen alueen asemakaava noudatti Turun palon 1827 jälkeen vallitsevaksi tullutta empiretyylistä asemakaavaa. KULUI vain yhdeksän vuotta, ja kesällä 1855 syttyi jälleen tuhoisa tulipalo. Nyt paloi 93 tonttia, pääasiassa viimeksi palamatta jääneet alueet, eli kaupungin keskustan länsiosat. Tämän palon jälkeen koko keskustan uuden asemakaavan laati lääninarkkitehti Georg Chiewitz. Tätä asemakaavaa pidetään viimeisimpänä empiretyylisenä asemakaavana Suomessa. UUDENKAUPUNGIN puutaloalueesta on todettu, että se olisi parhaiten säilyneitä empire-tyylisiä puutaloalueita Suomessa. Tämä johtuu pitkälti siitä syystä, että koko kaupunki rakennettiin uudelleen noin vuosikymmenen aikana. Mitä empirekaupungilla sitten tarkoitetaan? EMPIREKAAVOISSA kiinnitettiin vahvasti huomio paloturvallisuuteen. Kaupunkirakennetta väljennettiin tonttikokoja suurentamalla, jättämällä tilaa rakentamattomille aukioille, istuttamalla katujen varsille lehtipuita ja määräämällä tonteille palokujat. YKSIKERROKSISET puutalot olivat ihanne. Palojen jälkeen Uuteenkaupunkiinkin rakennettiin vain muutamia tiilitaloja. Apteekkari Nils Ljungman oli harvoja, joka oli menettänyt asuintalonsa molemmissa 1800-luvun puolivälin tulipaloissa, joten on ymmärrettävää, että nyt hän rakennutti kivitalon. Hänen talonsa tunnetaan nyt VPK:n talona Koulu- ja Ylisenkadun kulmassa. Nykyisen vanhan raatihuoneen rakennutti itselleen kodiksi leipurimestari Frans Palmroos, hän, jonka talosta viimeinen kaupunkipalo oli lähtenyt liikkeelle. VASTAPÄÄTÄ tätä taloa valmistui kauppias Harloffin kaksikerroksinen kivitalo (Rauhankatu 8). Konsuli Carl Ljung rakennutti omistamansa Sorvakon tiilitehtaan tiilistä itselleen talon Koulukadun tontille (nyk. Koulukatu 5 kerrostalon pihalla) ja kaupungin huomattavin porvari Isak Wilhelm Ramsell rakennutti yksikerroksisen kivitalon Alisellekadulle (nyk. apteekkitalo). Muuten niin laivanvarustajat, kauppiaat kuinmerimiehetkin rakensivat puutaloja. UUSI asemakaava mahdollisti nyt myös vahvemmin kaupungin sosiaalisen eriytymisen. Keskeisimmät korttelit jaettiin neljään tonttiin, kaukaisimmat torista kuuteen. Näin varakkaimmat pystyivät hankkimaan kalliimmat tontit ja siten komeimmat ja koristeellisimmat talot rakennettiin torin ympärille ja pääkatujen varteen. Kun kaupunkia rakennettiin tulipalojen jälkeen samaan aikaan, toi se varmasti myös jonkinlaista kipailua rakentajien keskuudessa. EMPIRELLE tyypillistä olivat vaakalaudoitetut, vaalealla öljyvärillä maalatut julkisivut, päistään aumatut katot, erilaiset pylväät ja pilasterit julkisivussa ja pihan puolella olevat koristeelliset lasikuistit. Tontit ympäröitiin lautaaidoilla ja sisäänajoportit tehtiin koristeellisiksi. Yksi Tulipalojen jälkeinen, lääninarkkitehti Georg Chiewitzin laatima asemakaava vahvistettiin 1856. Tämä asemakaava on hyvin paljon se, minkä mukaan kaupunkia ja etenkin ruutukaava-aluetta on sen jälkeen rakennettu. Kaavassa erottuvat neljään tai kuuteen tonttiin jaetut korttelit vihreine palokujineen, uudet puistot ja aukiot (Rauhanpuisto, tori, kirkkopuisto) sekä kaduille istutettavaksi suunnitellut lehtipuut. Uudenkaupungin kaupunkikuvaa 1890-luvulla Vallilan suunnasta kuvattuna. Kaupunkikuva on empiren henkinen leveine ja mataline katutiloineen, yksikerroksisine puutaloineen ja lehtipuukäytävineen. LUDVIG HELLÉN, UUDENKAUPUNGIN MUSEO NATIONAL ARCHIVES OF FINLAND
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=