SEURAKUNTASANOMAT

3 www.salonseurakunta.fi Pääsiäinen etänä … ja muuta ajankohtaista Musiikin maisteri Matti Rantatalo Kuusjoen pappila myytiin yksityiskodiksi. Kuva: Kai Fagerström ULLA-MAIJA KYTÖLÄ E i saatu ”normaalia” pääsiäis- tä vieläkään. Yhä ollaan pääosin etäyhteyksien varassa, ja kirkon- menoihin saa osallistua vain ver- kon tai radion välityksellä. Viime vuonna tähän aikaan seurakunnas- sa tehtiin kiivaaseen tahtiin tallenteita jul- kaistavaksi verkossa pitkin pääsiäisenpyhiä. Nyt on välineistö karttunut niin, että juma- lanpalvelukset ja muitakin tilaisuuksia voi- daan striimata eli lähettää suoratoistona. Ehtoolliselle sentään pääsee yksittäin, vaikka ei yhdessä – myös kiirastorstaina, perinteisistä perinteisimpänä ehtoollisen- viettopäivänä. Normaaliaikaa odotellaan myös muiden kuin kirkkotilaisuuksien osalta. Aikuisten kokoontumiset ovat edelleen tauolla, las- ten ja nuorten toiminnot jatkuvat rajoitus- ten ja turvajärjestelyjen sallimissa puitteis- sa. Vielä on mahdoton ennustaa, voidaanko toimintaa laajemmin avata koko keväänä. Pääsiäisen tilaisuuksista, kirkkojen au- kioloista ja kaikesta tapahtumia muistut- tavasta toiminnasta tarkemmin sivuilla 12–13. Oman pitäjän pappeja radiohartauksissa Johannes Alaranta Perniöstä puhuu to 25.3., 15.4. ja 22.4. aamuhartaudessa Yle Radio 1:ssä. Iltahartaudessa kuullaan to 22.4. ja 29.4. Suvi Laaksosta Perttelistä. Aamuhartaus lähetetään ma–la klo 6.15 ja uusintana klo 7.15. Iltahartaus tulee ma– pe klo 18.50 ja lauantaisin klo 18 soivien ehtookellojen jälkeen. Henkilöstöuutisia Seurakuntapastori Anna Knuutila on virka- vapaalla 12.2.2022 asti, ja hänen sijaise- naan jatkaa Lasse Lindberg. TM Pekka Mäenpää hoitaa puolikas- ta seurakuntapastorin virkaa 1.5.2021– 30.4.2022. Musiikin maisteri Matti Rantatalo on palkattu kanttorin virkaan viiden vuoden määräajaksi huhtikuun alusta lukien. Täy- dennystä tarvittiin, koska kanttorien määrä väheni viime vuoden lopulla aiottua enem- män, kun Jari Parviainen menehtyi ja Riitta Koivisto siirtyi kanttori-tiedottajasta koko- naan viestinnän tehtäviin. Nuorisotyönohjaaja Anette Wikströmin virkavapaus jatkuu vuoden 2021 loppuun. Riikka-Liisa Loikas irtisanoutui kirkkoher- ranviraston toimistosihteerin virasta 1.3. lukien. Tehtävää hoitaa Merja Barry kulu- van vuoden loppuun saakka. Hautausmaille on palkattu 40 kausityön- tekijää reilun puolen vuoden ajaksi. Kesäksi työtä saa lisäksi kolmisenkymmentä koulu- laista enintään kahdeksaksi viikoksi. Hygieniakampanja jatkuu Diakoniatyö ottaa edelleen vastaan lah- joituksia hygieniakampanjaan. Jos voit ja haluat auttaa, hanki omalla kauppareis- sullasi esimerkiksi hammastahnaa, suihku- saippuaa, pyykinpesuainetta, tiskiharjoja, maskeja… Pienikin erä on tervetullut. Tarvikelahjansa voi tuoda Saloton etei- seen diakoniataloon, Kirkkokatu 5. Ovi (keskimmäinen kolmesta) on avoinna ti–pe klo 10–14. Diakoniatyö jakaa hygieniatar- vikkeet vähävaraisille salonseutulaisille asi- akkailleen. Kuusjoen pappila on myyty Essi ja Tero Lempiäiselle 75 000 euron hintaan. Kirk- kovaltuuston 3.3. hyväksymä kauppa me- nee vielä kirkkohallituksen vahvistettavaksi, kuten kaikki seurakuntien kiinteistökaupat. Pappilan ostajat tulivat toissa vuonna ”paluumuuttajina” Kuusjoelle, josta Tero Lempiäinen on kotoisin. Pappila hankittiin uudeksi kodiksi, koska nykyinen on alkanut käydä nelihenkiselle perheelle pieneksi. Kun Lempiäiset lisäksi pitävät vanhojen talojen kunnostusprojekteista, oli pappila hyvä tar- jokas. Siellä riittää neliöitä niin asumiseen kuin etätöihin. Kunnostuskohteitakin on riittämiin, yhtenä esimerkkinä öljylämmi- tyksen korvaaminen jollakin muulla vaih- toehdolla. Kirkkovaltuusto teki maaliskuun kokouk- sessa toisetkin kaupat: Särkisalon Pensalos- ta myytiin 1500 neliön määräala Liisa Ni- sulalle 4350 eurolla. Myös tämä kauppa on vielä vahvistettava kirkkohallituksessa. Pappila- ja maakauppoja Perinteiset yhteisvastuutapahtumat näyt- tävät tänäkin keväänä jäävän vähiin ko- ronarajoitusten vuoksi. Jotta ikäihmiset Suomessa ja maailmalla saisivat apua, ke- räystulos karttuu varmimmin itse kunkin lahjoitustoimin. Monta tapaa lahjoittaa MobilePayllä nu- meroon 91757. Verkossa osoittees- sa yhteisvastuu.fi/ salo, johon pääsee myös oheisella QR-koodilla. Pankin kautta, viitteeksi Salon seura- kunnan viitenumero 301770: Aktia FI82 4055 0010 4148 41 Nordea FI16 2089 1800 0067 75 Pohjola-Pankki FI14 5000 0120 2362 28 Kaikk i nämä lahjoitukset kartuttavat oman seurakuntamme keräystulosta. Tekstiviestilahjoitus numeroon 16588 kasvattaa valtakunnallista Yhteisvas- tuu-tuottoa vanhusten hyväksi: • APU10 (lahjoitus 10 � ) • APU20 (lahjoitus 20 � ) Keräyslupa RA/2020/639/Kirkkopalvelut Yhteisvastuulla köyhyyttä vastaan

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=