sesta esimerkiksi käyttämällä paikallisia tuotteita ja palveluita. Sertifikaatti osoittaa, että olemme siinä oikealla tiellä, Heino sanoo. Hän lisää, että termillä on myös laajempi merkitys, esimerkiksi saariston merenkulullisten perinteiden vaaliminen. WILSON CHARTERIN pitkän aikavälin pyrkimys on kauden pidentäminen. Kauden pidentäminen muutamalla päivällä vuodessa toteutuu aloittamalla nyt jo pääsiäisen aikohin ja lopettelemalla uuden vuoden tienoilla. – Nykyään touko- ja syyskuu ovat jo kiireisiä kuukausia, Wilson sanoo. SUOSITUT HAAHKAMATKAT Bengtskäriin ovat antaneet yritykselle selvää nostetta tänä keväänä. Majakkasaari muuttuu nimittäin keväisin kodiksi sadoille naarashaahkoille, jotka pesimäkauden aikana turvautuvat ihmisten läheisyyteen saadakseen turvaa petoeläimiltä. Tämän vuoden haahkamatkat olivat lähes loppuunmyytyjä jo huhtikuussa. Heino lisää, että kun Örössä järjestetään Pimeä Örö -tapahtuma marraskuussa, sinne on paljon menijöitä. Wilson ja Heino ovat kiitollisia yhteistyökumppaneille, joilla on samat tavoitteet. Yhteistyö on tärkeää Wilson Charterille sekä paikallisten tahojen kanssa että Salon ja Paraisten suuntaan. Yritys on 25 vuotensa aikana ollut osa merkittävää matkailun kehitystä ja alan tuntemuksen lisääntymistä. KÄTEISMAKSUSTA JA puhelinvarauksesta Wilson Charter on siirtynyt sujuvaan verkkopohjaiseen varausjärjestelmään, joka säästää paljon aikaa ja vaivaa, koska matkailijat voivat luoda pakettiratkaisuja, joissa yhdistyvät myös muiden yritysten palvelut. Yrityksen asiakaskunta koostuu pääasiassa Etelä-Suomesta tulevista matkailijoista. Ulkomaisten vierailijoiden osuus on tuskin kymmentä prosenttia, ja heitä houkuttelee lähinnä Bengtskär. Myös pyörämatkailijat ovat kasvava asiaskunta. VIIME VUOSINA on toki ollut huolenaiheita, kuten koronavirus, kallis polttoaine ja taloudellinen tilanne ylipäätään. Polttoaineen hinta näyttää nyt samalta kuin viime vuosina. – Emme kuitenkaan uskalla nostaa lippujen hintoja, vaan säädämme aikatauluja ja reittejä. Onneksi Idun on kuitenkin melko polttoainetehokas, Wilson sanoo. Emilia Örnmark emilia.ornmark@aumedia.fi käännös: Kaj Wallenius 11 KESÄ 2024 Saariston asukkaat joutuvat usein miettimään, mistä täällä parhaiten saa elantonsa. Osoittautui, että matkoille Bengtskäriin oli markkinarako. Vi betjänar måndag-fredag kl.8-17 Till en inhemsk besiktningsstation med heltäckande service. VÄLKOMMEN Alla typers fordonsbesiktningar, registreringar och försäkringar smidigt hos oss. Även båtregistreringar Tuulissuontie 34, 21420 Lundo / tel. 02 436 4300 / www.wp-katsastus.fi WP-KATSASTUS OY KÄTEVÄ PARISKUNTA. Daniel Wilson ja Virpi Heino huoltavat M/S Sisselin potkureita. WILSON CHARTER M/S IDUN MATKALLA ÖRÖLLE. M/S Sissel tai M/S Minandra liikennöivät Bengtskäriin, koska niillä on suurempi matkanopeus kuin Idunilla. EMILIA ÖRNMARK

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=