15 KESÄ 2024 KRISTOFFER NÖJD TESTAAJA. Insinööri Ander Amasorrain työskentelee tehtaan testilaboratoriossa, missä hän testaa kaikkia tuotteita ennen kuin ne pääsevät tuotantoon. BILLNÄSIN TEHTAALTA sakset lähtevät pääasiassa Skandinavian ja Euroopan markkinoille. Billnäsin tehtaassa valmistetaan myös muun muassa kirveitä, lumityökaluja, oksasaksia ja teroittimia veitsille ja saksille. Aiemmin valmistettiin myös muita puutarhatuotteita, mutta niiden tuotanto lopetettiin vuonna 2017. – Fiskarsilla on aina ollut kyky valmistaa kulloiseenkin aikaan sopivia tuotteita. Muotoilu ja kestävä kehitys ovat Fiskarsin DNA:ssa, Salama sanoo. TÄLLÄ HETKELLÄ tehtaassa työskentelee noin 200 henkilöä, joista noin 170 tuotannossa. Tehtaalla on myös tuotekehitysosasto, rahtiosasto ja oma testilaboratorio. Ander Amasorrain on lähtöisin Baskimaalta Pohjois-Espanjasta. Hän on työskennellyt Fiskarsin testilaboratoriossa lähes 10 vuotta. Sitä ennen hän oli tutkimuskeskus VTT:llä. – Kun lähdin VTT:ltä sain erolahjaksi erään Fiskarsin tuotteen. Mutta kotona Espanjassa tuotemerkki ei ollut erityisen tunnettu. NYT HÄN on yksi testilaboratorion neljästä insinööristä. Hänen tehtävänsä on testata prototyyppejä tuotekehityksen eri vaiheissa ennen kuin ne päästetään tuotantoon. – Emme pääsääntöisesti testaa valmiita tuotteita, ellei niistä ole tullut jotain valituksia, Amasorrain sanoo. Testilaboratorioon on pystytetty erilaisia laitteita, jotka testaavat tuotteiden kestävyyttä eri tavoin. Kone puristaa oksasaksia 250 000 kertaa nähdäkseen, kuinka jousi kestää pitkän päälle. Toinen altistaa kirveenvarren iskuille nähdäkseen, kuinka hyvin se kestää. Kolmas taivuttaa lapion vartta 50 000 kertaa. Neljäs pudottaa paketin testatakseen, kuinka se pärjää kuljetuksessa ja niin edelleen. – Tehdas ei päästä markkinoille sekundaa. Tällä tavoin tehdään maailman parhaat sakset ja kirveet. Se on minun mielipiteeni, Markku Salama sanoo. Kristoffer Nöjd 050-553 3502/kristoffer.nojd@aumedia.fi Käännös: Kaj Wallenius Kultur i skärgårdslandskap MUSEUM EMMA HELLE RESTAURANG AMOS KROG GUIDNINGAR • EVENEMANG GÅRDSBUTIK GLASSGARAGET • PARK ÄPPELODLINGAR • NATURSTIGAR soderlangvik.fi sales@soderlangvik.fi +358 2 424 662 Söderlångvik gård

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=