39 KESÄ 2024 Pyöräillen Turusta Uuteenkaupunkiin Tienvarsien postilaatikot soivat tuulessa. Joku käyttää moottorisahaa metsässä. Kiemurtelevan soratien molemmin puolin pelkkää metsää. Seuraavan mutkan takana taas on merelle asti levittäytyviä peltoja. Pyöränkumien ääni tietä vasten. Polje, hengitä, lepuuta alamäessä. TURUN TUOMIOKIRKKO on jo kaukana takanapäin. Opasteet, joissa koreilee tähtirenkaan ympäröimä numero kymmenen ovat johtaneet minut Aurajoen vartta, yli Ruissalonsillan, Artukaisten läpi, Meyerin maailmankahvojen ohi ja pitkin Raisionlahtea Naantalin vanhaankaupunkiin. Pyöräretki alkoi kolmen asteen räntäsateessa, joka hiljalleen vaihtui auringonpaisteeseen ja lokkien kirkunaan. Merikotka lensi ylitseni korkeuksissa ja silloin tällöin minut ohitti auto, joka kohteliaasti hidasti vauhtia ohittaen minut turvalliselta etäisyydeltä. EUROOPASSA ON täydet yhdeksänkymmentätuhatta kilometriä pyöräteitä ja eurooppalainen pyöräilyreitti Eurovelo 10 kulkee Suomessa rannikkoa pitkin aina Vaalimaalta Tornioon. Reitti on yksi uusimmisMonican plussat ja miinukset + Selkeitä ja riittäviä opasteita tien varrella + Naantalin ja Uudenkaupungin välillä ei paljoakaan ajoneuvoliikennettä (ainakaan huhtikuussa) + Kauniit maisemat – Avointa maastoa, jossa polkeminen voi tuntua raskaalta, jos tuulee – Kaikki pikkutiet eivät ole kovin hyvässä kunnossa... suuria kuoppia kannattaa varoa! – Viimeiset kymmenen kilometriä Kalannista Uuteenkaupunkiin tylsä pyörätie – /+ palvelut ovat harvassa (onko se kuitenkaan miinus?) Pyöräily yhdistää kestävän matkailun, aktiivimatkailun, lähimatkailun, luontomatkailun, kulttuurimatkailun ja ruokamatkailun. Heli Laukkanen ÅU testasi uutta, Suomen rannikkoa pitkin kulkevaa eurooppalaista pyöräilyreittiä. ta ja yhdistää pikkuhiljaa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Puolan, Liettuan, Latvian, Viron ja Venäjän. Koko reittiä ei ole vielä merkitty, mutta Suomessa voi jo nyt pyöräillä eksymättä Vaalimaalta Helsingin ja Turun kautta Uuteenkaupunkiin ja Vaasaan. Ajatus saa vatsan kihelmöimään ja olo on kuin silloin lapsena, kun tajusit, että sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin nousta satulaan ja lähteä polkemaan. TOKI ON mahdollista myös ajaa autolla Askaisiin, Mietoisiin, Mynämäelle, Vehmaalle tai Kalantiin. Mutta maistuuko jäätelöpuikko Mynämäessä yhtä hyvältä, jos et ole ensin taistellut tuulta vastaan Mynämäentiellä, hengittänyt pelloilta leviävän lannan hajua ja ohittanut kyliä, joiden olemassaolosta et edes tiennyt? Kyliä kuten Uhlu, Ihamäki, Lahti tai Rahkmala. Tuntuuko yhtä hyvältä päästä pedattuun sänkyyn, jos jalat, kädet ja hartiat eivät ole vähän kipeät? ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ pyöräilen Turusta Naantaliin. Se on noin 20 kilometrin matka, joka hoituu hetkessä, koska koko matka on asfaltoitua pyörätietä keskustasta keskustaan. Toisena päivänä ajan Naantalista Mynämäkeen, Korvensuun kylään. Tämän etapin varrella palvelut ovat harvassa ja B&B Savikulma on yksi harvoista yöpymispaikoista matkan varrella. Kun pysähdyn valkoiseksi maalatun portin luona ja kuusivuotias Touko-koira toivottaa minut tervetulleeksi, pyörän matkamittarissa lukee 53,2 kilometriä. Laajoki, joka laskee pohjoisesta, virtaa kesämökiksi ja majoituspaikaksi muunnetun vanhan hevostallin vieritse. SAVIKULMAN EMÄNTÄ Taina Numminen lämmittää illaksi saunan ja aamiaisella on vastaleivottua leipää. Hän on itse lapsena kutonut osan lattialla olevista värikkäistä räsymatoista ja osaa näyttää, mitkä raidat olivat aikoinaan olleet äidin esiliina tai isoisän housut. Savikulma on Tainan ja miehensä Antti Hakalan kesämökki, mutta he majoittavat sinne myös vieraita. Yhteensä käytössä on kuusi vuodepaikkaa ja he ovat majoittaneet vieraita niinkin kaukaa kuin Havaijilta ja Chilestä. – Tämä on ollut unelmamme aina 1990-luvulta lähtien, sen jälkeen kun vierailimme Nauvon Grännäsin B&B:ssä, Numminen kertoo. Silloin päätimme, että haluamme joskus pyörittää jotain vastaavaa. Numminen iloitsee Eurovelo 10:stä. Savikulman kävijöistä noin puolet on pyöräilijöitä ja Kustavintien tapaiset vilkkaasti liikennöidyt tiet saavat usein turisteilta huonoa palautetta. Numminen toivoo, että pyörämatkailijat alkavat löytää myös niitä vähemmän ruuhkaisia reittejä, kuten Eurovelo 10. KOLMANTENA PÄIVÄNÄ matka jatkuu Korvensuusta Uuteenkaupunkiin. Kymmentä viimeistä kilometriä lukuunottamatta reitti on aitoa suomalaista maaseutua. Puulämmitteisen saunan tuoksu, teiden varsilla laiduntavat hevoset, suljetut kyläkaupat, unohdetut joulukuusen valot. Koulureput selässä pyöräilevät lapset ja huoltoasemilla päivystävät papparaiset. Monica Forssell 040-860 3961 monica.forssell@aumedia.fi Käännös: Kaj Wallenius ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ. Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Touko ja emäntä Taina Numminen pitävät vieraista. Savikulma on itse asiassa heidän kesäasuntonsa, mutta vieraat ovat tervetulleita ympäri vuoden. KUNNOLLA VIITOITETTU. Eurovelopyöräilyreitit on merkitty numeroilla ja tähtirenkaalla. LAAJOKI. Useassa paikassa pyörätie sivuaa jokia ja järviä. MONICA FORSSELL LÄHTÖ TURUN TUOMIOKIRKOLTA. Eurovelon reitit on merkitty opasteilla joissa koreilee tähtirenkaan ympäröimä numero kymmenen unki on MYNÄMÄKI. Palveluja ja nähtävyyksiä. KESTÄVÄÄ MATKAILUA. Pyöräily on yksi suosituimmista kestävän matkailun muodoista. Pyöräilymatkailussa on suurta potentiaalia.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=