Loka-joulukuu 2023 4 Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. (Jh 17:17) Tämä 17. jae, 17. luvusta Johanneksen evankeliumia, jota yleismaailmallisesti voi kutsua Herran rukoukseksi, ansaitsee tulla kutsutuksi pyhimmästä pyhimmäksi osaksi Jumalan sanaa. Siinä meidät päästetään salaiseen paikkaan, jossa Jumalan Poika puhuu Isän kanssa rakkauden yhdistämässä suhteessa. Siinä me voimme nähdä Jeesuksen sydämeen tilanteessa, jossa Hän asettaa toivomuksensa ja pyyntönsä järjestykseen Isänsä edessä meidän tähtemme. Tämä on paikka, jossa ilmoitus nostaa verhoaan ja voimme katsoa totuutta kasvoista kasvoihin. Se sijoittuu rukouksen keskivaiheille ja on Jeesuksen jäähyväisrukouksen sydän. Meidän Herramme tahto, että Hänen omansa pyhittyvät, laajenee koskemaan koko rukousta, mutta on tiivistetty, julistettu ja väkevöity yhteen lauseeseen: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Miten korvaamaton täytyy pyhityksen siunauksen ollakaan, kun Herramme esirukouksensa huippukohdassa, huutaa, ”Pyhitä heidät!” Kärsimyksensä huipun edessä, kuolemaansa edeltävänä iltana, Vapahtajamme nostaa silmänsä kohti kaikkivaltiasta Isää, inhimillisesti tuskaisimmassa tilassaan ja huutaa: ”Isä, pyhitä heidät!” Paikka, jolla nyt olemme, on pyhää maaperää ja asia, josta nyt puhumme, vaatii vakavaa ajattelemista. Tule Pyhä Henki ja opeta meille tämän pyhyyden pyytämisen rukouksen täysi merkitys. Aluksi kiinnitämme huomiomme siihen, mitä Vapahtajamme pyysi – ”pyhitä heidät” ja sitten, kenelle Hän tätä pyytää – niille, jotka Isä oli Hänelle antanut. Sitten, kolmanneksi otamme huomioon keneltä Hän sitä pyytää. Hän pyytää tätä pyhitystä Isältä Jumalalta itseltään, koska tämä on Ainoa, joka pystyy pyhittämään omansa, kansansa. Ja lopuksi kysymme, kuinka tämä siunaus voidaan saada – ”Pyhitä heidät totuudellasi.” Ja Herramme lisää selittävän lauseen, jossa Hän tunnustaa oman uskonsa Herran Sanaan ja ohjeen uskomme suuntaamista varten samassa asiassa: ”Sinun sanasi on totuus.” Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu alla otsikolla Mitä pyhittäminen on? Mitä pyhittäminen on? Olen oleva teidän Isänne Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jumalalle erottautuminen Jäähyväisrukouksen sydän Aluksi, ajatelkaamme, mitä Jeesus pyysi. Mitä on tämä mittaamaton siunaus, jota Vapahtaja niin syvästi pyytää Isän kädestä? Ensiksi Hän rukoilee, ”että varjelisit heidät pahalta”, mutta tämä pahalta välttymisen siunaus ei riitä, vaan Hän pyytää heille pyhyyttä ja sen vuoksi rukoilee ”Pyhitä heidät”. (Jh 15&17). Tämä sana on hyvin täynnä merkityksiä enkä pysty seuraamaan sen kaikkia hienovaraisuuksia, mutta seuraan niistä muutamia. Omistautuminen – vihkiminen Ensiksikin pyhittäminen merkitsee Jeesuksen seuraajien vihkimistä Isä Jumalan palvelemiseen. Sen täytyy merkitä tätä, koska myöhemmin samassa luvussa voimme lukea (Jh 17:19) ”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä” eikä tämä pyhittäminen voi tarkoittaa syntien sovittamista, koska Vapahtajamme on synnitön. Hänen luontoansa oli ja on tahraton ja hänen tekonsa ovat moitteettomat. Yksikään ihmissilmä eikä vihamiehen katse voinut nähdä Hänessä virhettä ja Jumalan edessä tuomioksi tuli, että Jumala on Häneen mielistynyt. Herramme pyhittäytyminen oli itsensä vihkimistä jumalallisen päämäärän täyttämiseen. Hänelle se oli Hänen täydellistä liittymistään Jumalan tahtoon. ”Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.” (Hpr 10:9.) Tässä mielessä esirukoileva Herramme pyytää, että kaikki Hänen omansa tulisivat Isän asettamiksi ja vihkimiksi pyhään palvelukseen. Rukous merkitsee: ”Isä omista heidät itsellesi, suo heidän olla temppeleitä, joissa sinä asut ja välineitä sinun käytössäsi. Me emme ole maailman omia, koska olisimme silloin oman kunnian hakuisia, emmekä ole Saatanan, koska olisimme kateellisia emmekä ole itsemme omia, koska olisimme itsekkäitä. Me olemme hinnalla ostetut ja siksi olemme Hänen omiaan, joka hinnan maksoi. Kuulumme Jeesukselle ja Hän antaa meidät Isälleen ja pyytää Häntä hyväksymään meidät ja pyhittämään meidät omiin tarkoituksiinsa. Emmekö yhtyisi sydämestämme tähän vihkimiseen? Mehän varmaan huudahdamme ”Isä pyhitä meidät palvelukseesi?” Varmasti, jos olemme oikein ymmärtäneet lunastetun tilamme. Me olimme kuin eksyneet lampaat, mutta nyt olemme palanneet sielujemme Paimenen ja Kaitsijan luokse ja nyt me olemme Hänen kansaansa ja Hänen laitumensa lampaita. Jos joku, kuka tahansa, kysyisi, kenelle te kuulutte, vastaisimme, ”Minä kuulun Kristukselle.” Jos joku ihmettelisi, ”mikä sinun tehtäväsi on”, me vastaisimme niin kuin Joona, ”Minä palvelen Jumalaa.” (Jna 1:9). Emme enää ole omaa omaisuuttamme emmekä voi vuokrata itseämme vähäisempiin tehtäviin, rahaa kartuttaviin tai itsekkäisiin yrityksiin, sillä meidät on kiinnitetty vakaalla sopimuksella Jumalalle palvelukseen. Olemme kohottaneet kätemme ylös Herralle emmekä voi perääntyä. Emmekä me halua vetäytyä tosi iloa tuottavasta sopimuksesta ja liitosta. Tahdomme pitää siitä kiinni loppuun asti. Emme etsi mitään erivapautta tehdä syntiä tai lupaa itsekkäälle minälle, vaan pikemminkin huudamme: ”Kiinnitä uhri köysillä alttarin sarviin. Pyhitä meidät, Herra. Anna meidän ja anna maailman ymmärtää, että olemme Sinun, koska kuulumme Kristukselle.” Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu alla otsikolla Jumalalle erottautuminen Edellisen lisäksi heidät, jotka kuuluvat Jumalalle ja ovat vihityt Hänen palvelukseensa, - on asetettu erilleen ja erotettu muista. Pappien erottamiseksi tehtäväänsä varten oli erityinen toimi, samoin oli tiettyjä pyhiä toimituksia, joilla erotettiin tiettyyn tehtävään valitut paikat ja esineet. Ehkä muistat, millä erityisillä palveluksilla Ilmestysmaja vihittiin käyttöönsä ja millä juhlavalla menolla itse Temppeli erotettiin jumalalliseen käyttöönsä. Sapatinpäivä, jonka Herra on pyhittänyt, on erotettu kaikesta muusta ajasta. Herra haluaa niiden, jotka ovat Hänelle vihittyjä, olevan erotettuja muusta ihmiskunnasta. ”Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.” (2Kr 6:17-18.) Kristuksen seurakunnan tulee olla puhdas morsian, täydellisesti erotettu Herralle Kristukselle ja niinpä Hänen omat sanansa kansastaan ovat, että he ”eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.” (Jh 17:14). Ne, jotka on tässä mielessä pyhitetty ovat lakanneet kantamasta yhteistä iestä uskomattomien kanssa, he ovat päättäneet juoksunsa niiden monien kanssa, jotka pahaa tekevät, he eivät mukaudu nykyiseen pahan maailmaan. He ovat vieraita ja muukalaisia maan päällä. Mitä varmemmin tämä on totta heistä, sitä parempi. Nyt luopumuksen aikana on niitä, jotka ajattelevat, että seurakunta ei voi tehdä paremmin kuin tulla alas maailmaan ja oppia sen tavat, seurata sen ihanteita ja omaksua sen ”kulttuuri”. Tämän erheen mukaan maailma tulee voittaa mukautumalla siihen. Ja se on päin vastaista Raamatulle aivan kuin valo on pimeydelle. Mitä tarkempi on se raja, joka erottaa Jumalaa pelkäävän siitä, joka Häntä ei pelkää, sitä parempi kaikin tavoin. Ja on todella synkkä päivä, kun itse aurinko muuttuu pimeydeksi. Kun suola menettää makunsa eikä vastusta enää pahentumista, maailma mätänee itsetuhoisalla tavalla. Tämä kirjoitus on edelleen tosi: ”Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on pahan vallassa.” (1Jh 5:19). ”Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.” (Jh 15:19.) Jos seurakunta pyrkii viljelemään maailman ystävyyttä, sille on Jaakobin kautta seuraava sanoma Pyhältä Hengeltä: ”Te avionrikkojat! Ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, hänestä tulee Jumalan vihollinen.” (Jk 4:4). Hän rankaisee kaikkia, jotka mielistelevät maailmaa harjoittamalla pimeää, sotkuista hengellistä haureutta. Erottautuminen maailmasta on se, mitä Kristus rukoilee meille. Aseta nämä kaksi asiaa yhteen: vihkiytyminen Jumalalle ja erottautuminen Häntä varten ja pääset lähelle tätä Jeesuksen rukouksen merkitystä. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu vieressä otsikolla: Uskova Jumalan pyhitettävänä Mutta pyhitys on jotain vielä enemmän kuin moraalisuutta ja kunnollisuutta. Se ei ole pelkkää vapautumista ihmisen yleisistä synneistä. vaan myös sitä, että oma luontoni vapautuu kovuudesta, välinpitämättömyydestä ja lihallisuudesta. Pyhitys on vapautumista vanhasta ihmisestä, sen parhaimmistakin ominaisuuksista ja pääsemistä osalliseksi siitä, mikä on hengellistä ja jumalallista. Se, mikä on lihallista ja oman luonnon varaista, ei pääse yhteyteen Kristuksen hengellisen valtakunnan kanssa. Siksi me tarvitsemme hengellisen luonnon, joka nousee luonnollisen yläpuolelle. Rukouksemme on: Herra, tee meistä hengellisiä, nosta meidät, opeta meidät elämään Jumalan yhteydessä, varusta meidät tuntemaan Hänet, jota liha ja veri ei pysty paljastamaan eikä ymmärtämään. Saakoon elävän Jumalan Henki täyden vallan ja tehköön Herran tahdon täydelliseksi meissä, sillä sitä on pyhitettävänä oleminen. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu ylhäällä otsikolla Pyhitys – enemmän kuin puhtaus Uskova Jumalan pyhitettävänä Jatkoa sivulta 5.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=