Airut 2024 Innostu rukouksesta! Jumala kuulee joulunakin! Airut-lehti Tilauslipuke sivulla 7. Loka-joulukuu 2023 59. VSK N:O 10-12 (647) Ohjaa kristilliseen elämään Rohkaisee odottamaan Kristuksen paluuta www.airut.net/julkaisut Tutustu sähköiseen lehteen, nettisivuihin ja blogiin. Uudista tilauksesi! Ks. s. 7. Me olemme kaikki majatalonpitäjiä ja sydäntemme majatalot ovat täynnä tavaraa. Elämäkin on täynnä kaikkea. Perheen ja päivittäisten velvollisuuksien tehtävät ja kristilliset toimintamme pitävät meidät kiireessä. Eikä meitä voi moittia tästä. Jumalalla ei ole käyttöä laiskalle kristitylle. Sydämen tuleekin olla täynnä huolenpitoa ja rakkautta toisiamme kohtaan. Ystävälliset ja lähimmäisiä helpottavat teot kuuluvat aina asiaan. Tänä jouluna on kuitenkin eräs asia, jonka tulisi tutkia sydämemme. Sen kysymyksen ovat kohdanneet miljoonat kuluneiden vuosisatojen aikana: Annanko minä Jeesukselle Hänelle oikeutetun paikan sydämessäni? Antakaamme enemmän tilaa itse Jeesukselle. Hän on henkilökohtainen Pelastaja, Ystävä, Opastaja, Auttaja ja rakastettu kansssakulkija. Hän tyhjensi itsensä kirkkaudestaan, asemastaan, taivaallisesta seurastaan ja mukavuuksistaan, vain jotta saisi tehtyä mahdolliseksi henkilökohtaisen suhteen meidän kanssamme tulemalla Ihmisen Pojaksi. Miksi niin harvat kristityt omistavat Hänet lähimpänä omakohtaisena ystävänään? Miksi on niin, että jos on mahdollista valita jutellako naapurin tai tutun kanssa, heidät valitaan yleensä mieluummin kuin rukoustuokio Jeesuksen kanssa? Miksi nainen voi puhua kaksi tuntia ystävättärensä kanssa, ja rukoiltuaan vartin, ei löydä mitään lisää sanottavaa Jeesukselle? Osoittaako se, että hän ei olekaan niin läheinen? Miksi on niin, että mies pystyy lukemaan päivän uutiset kiireistään riippumatta, mutta viettää vähemmän aikaa oikeassa rukouksessa? Eikö se kerro, että hän pitää sanomalehteä arvokkaampana kuin Jeesusta? Jos elämä on niin täynnä työtä, että ei jää aikaa rukoilla, olemme liian kiireisiä. Jos kirjojen lukeminen kiinnostaa enemmän kuin Raamatun avaaminen, osoittaa se, että meillä on suurempi nälkä muuta kuin Jumalaa kohtaan. Jos meillä on joku kotimme ulkopuolinen ihminen, joka ei siis ole työparimme ansiotöissä, jonka kanssa käytämme enemmän keskusteluaikaa kuin rukoukseen, se viittaa Onko majatalosi täynnä? Miten suloinen lupaus onkaan se, että varhainen aamun avaushetki voi antaa meille koko päivän työn siunauksen ja turvata voiman, joka voittaa kaikki kiusaukset. Miten kallisarvoista on, että aamunavauksen kautta se side, joka yhdistää meidät Jumalan kanssa, voi olla niin lujasti solmittu, että päivän kiireisimpinä ruuhkatunteina, tehtävissämme rientäessämme, sielumme säilyy turvassa ja puhtaana. On kiitoksen ja riemun aihe, että aamuhetki voi aivan päivittäin niin uudistaa ja vahvistaa Jeesukseen luottamisemme ja uskomme Häneen, että ei vain kuuliainen elämäntapamme ei vain pysy tuoreesti vireillä, vaan myös vahvistuu voimasta voimaan. Periaate kannustaa Jos otamme aamunavauksen pelkkänä velvollisuutena tai uskonnon välttämättömänä osana, siitä tulee pian painolasti. Ja vielä myös, jos pääajatus on oma onnellisuus tai turva, eivät nekään riitä tuottamaan riittävästi halua, joka tarvitaan tekemään aamunavauksesta oikeasti haluttua. On vain yksi asia, josta yltää siihen – halu pysyä Jumalan ystävänä. Sen vuoksi meidät luotiin Jumalan kaltaisuuteen. Sellaisina me toivomme saavamme viettää ikuisuutemme. Vain se voi tehdä meistä kelvollisia todelliseen, siunattuun elämään täällä ja iankaikkisuudessa. Olla lähempänä Jumalaa, tuntea Hänet paremmin, ottaa vastaan Häneltä Hänen rakkautensa ja voimansa osallisuutta, saada nähdä oma elämänsä täynnä Hänen eläsiihen, että rakastamme häntä enemmän kuin Kristusta. Se myös osoittaa, että meitä ahdistaa enemmän miellyttää häntä kuin Kristusta ja nautimme enemmän. Elämämme on liian täynnä. Samoin sydämemme, aikamme ja päivämme ovat liian täynnä. Olemme kuin se Betlehemin majatalonpitäjä, jolla ei ollut tilaa Jeesukselle. Hän oli ehkä kyllä kunnon mies ja totinen Jumalan palvelija. Eikä häntä voi syyttää siitä, että majatalo oli täynnä. Ehkä häntä voidaan nuhdella siitä, että hän ei elänyt riittävän lähellä Jumalaa havaitakseen, että tässä oli hänen suuri mahdollisuutensa, kun Kristus oli läsnä. Simeoni ja Hanna havaitsivat, että lapsi oli Kristus. He elivät riittävän lähellä Jumalaa rukouksessa ja palvonnassa kuullakseen Hänen kuiskauksensa Montakohan hengellistä mahdollisuutta olet menettänyt, koska et ollut hengellisesti varustautunut? Oletkohan useinkin epäonnistunut tuntemaan Jumalan läheisyyden kiireisyyden vuoksi ja entä tulevaisuudessa? Monestiko Kristus on ollut lähellä, mutta silmäsi olivat liian hämärät näkemään? Monestiko enkelillä on ollut sinulle sanoma, mutta olet ollut hengellisesti kuuro tai unessa etkä kuullut? Entä tänä jouluna? Menetämmekö Jumalan parhaan lahjan tänä Jouluna kuin entinen Betlehemin majatalopitäjä? Joulukellojen kutsu on kutsu sinulle tyhjentää itsesi. Elämäsi on liian täysi. Valmista tilaa Jeesukselle. Se voi vaatia täyttä ja nöyrää itsetutkistelua. Se voi vaatia äärimmäistä irtisanoutumista joistakin hyvistä asioista, jotta voit antaa Jeesukselle Hänelle oikeutetun paikan. Luovu joistakin vähemmän arvoisista lukutottumuksistasi, että voit sijoittaa lisää aikaa Jumalan Sanaan. Lopeta jotkut muodolliset yhteydenpitosi, jotta voit rakentua lähemmästä suhteesta Jeesuksen itsensä kanssa. Enemmän kuin kiitostasi, enemmän kuin lahjojasi, enemmän kuin palvelujasi – enemmän kuin kaikki nämä yhteensä, Jeesus haluaa sinut! Hän tahtoo rakkautesi olevan persoonallista. Hän tahtoo kuulla äänesi, vaeltaa ja keskustella kanssasi. Hän tahtoo sinun jakavan kanssaan ilosi ja toiveesi, ongelmasi ja kyyneleesi. Hän tahtoo sinun istuvan jalkojensa juuressa. Sinua huolestuttaa ja vaivaa moni asia. Jeesus tahtoo kuitenkin sinun rakkautesi, ystävyytesi – sinut! Aamunavaus – Jumalan kenttäkatselmus määnsä – se on se, mihin Hän kutsuu meitä astumaan, sisäiseen kammioon ja sulkemaan oven. Siellä tapahtuu jokapäiväinen kenttäkatselmus, jossa hengellinen elämämme sekä koetellaan että vahvistetaan. Siellä päätetään päivittäin, onko kaikki annettu Jumalan käyttöön, onko elämämme täydesti alamainen Hänelle. Jos saamme siellä voiton päästäen irti itsestämme antautuen Kaikkivaltiaan Herran käsiin, on sen päivän taistelu jo voitettu. Tuolla sisäisessä kammiossa annetaan se todistus, joka kertoo, iloitsemmeko todella Jumalassa ja asetammeko tavoitteeksemme rakastaa Häntä koko sydämestämme. Jumalan läsnäolo on pääasia aamunavauksessamme: Kohdata Jumala, antaa itsemme Hänen pyhään tahtoonsa, kokea, että Hän on mieltynyt meihin, antaa Hänelle aikaa, jotta Hän voi antaa meille tarvitsemamme ohjeet ja panna kätensä päällemme ja siunata meidät ja sanoa: ”Mene tässä voimassasi!” Kun sielu oppii, että tämä on sitä, mikä on löydettävissä aamun avauksessa, päivästä toiseen, niin opimme kaipaamaan sitä ja iloitsemaan siinä. Andrew Murray (1828 – 1917) Asiasta lisää sivulla 6: Raamatun lukeminen aamuhetken yhteydessä Tyhjennä itsestäsi kaikki sellainen, mikä kaventaa Hänen oikeutetun paikkaansa. Tyhjennä talosi, toiseksi parhaat suunnitelmasi, aikasi, sydämesi. Tyhjennä, jotta saat lisää tilaa, rakkautta ja aikaa Jeesukselle itselleen. Joulun Sanoma on, että Jeesus tyhjensi itsensä sinun takiasi. Hän luopui taivaallisesta läheispiiristään. Voisitko sinä luopua jostakin melko merkityksettömästä suhteesta Hänen vuokseen? Hän tyhjensi itsensä ja luopui taivaallisesta sinun takiasi. Voisitko sinä luopua pienestä vapaa-aikasi osasta saadaksesi aikaa Hänen kansaan? Katso Betlehemin täyttä tallia tänä jouluna ja katso omaa täyttä elämääsi! Mitä Hän ikinä sanookaan sinulle, sen mukaan tee! Wesley L. Duewel, © 2010 Christmas Is for You… and the World
Loka-joulukuu 2023 2 Katsoin eräänä iltana uutiskuvaa raja-asemalta. – Hämmästyin. Mitä siinä taustalla näkyvässä taulussa lukee? Kyllä, ”Taivas valitsee tarkasti, ketkä pääsevät sisään. Helvettiin pääsee kuka vaan!” Tietysti teksti oli englanniksi, mutta osaahan jo moni kolmasluokkalainenkin sen verran kieliä. Uutinen liittyi pakolaisiin ja taustakuva oli mitä parhainta mielikuvauutisointia! Kuvaaja oli oivaltanut syvällä sisimmässään jotakin, mikä raapaisee katsojaa pintaa syvemmältä. Mistä pakolaiskriisissä, Ukrainan sodassa, Israelin ja Hamasin välisessä kamppailussa ja kaikessa muussa pahassa on kysymys? Uusi Tie uutisoi viikolla 47 kansainvälisesti tunnetusta somalivaikuttajasta, joka naisena teki kysymyksiä ja jätti islamin, koska se alisti naisia. Sittemmin hän ilmoitti jättävänsä uskonnon ja olevansa ateisti. Tämä ei ollut vielä pääuutinen, sillä jumaluskosta luopuminen ei tuonut vastausta elämään, vaan se, että nyt hän kertoo tulleensa kristityksi (UT 47/23). Ja vastaus on, että ulkoinen uhka panee ihmisen sisäisen omantunnon kyselemään, mikä on oikein. Hyvä ja paha sekä totuus ja valhe ynnä vapaus ja alistaminen, Elämä ja kuolema, kamppailevat. Olemme valinkauhassa. Jumala käyttää sotia, uskontoja, pakolaisia ja järjestöjä asioina johdattamaan ihmistä kysymysten polulle. On otettava kantaa ja päädyttävä miettimään, mikä on syntisyytemme syy ja mikä meidät pelastaa. Tuo päättelyjen polku saa alkunsa siitä, että samastumme kärsiviin ihmisiin. Sairastuin marraskuussa koronaan, jonka vaimoni oli käynyt läpi jo kauan sitten ja potee long covidin aiheuttamaa alilämpöä. Olin seurannut tätä hytinää öin ja päivin, yrittänyt auttaa. Mutta nyt sain omakohtaisen kokemuksen, kun kehoni lämpö laski 35 asteen puolelle. Mutta myös se, että olin nähnyt, kuinka puoliso selvisi ja edelleenkin selviää, rohkaisi minua. Koin jopa riemua, että sain tuntea sisältäpäin samaa, miltä hänestä tuntui. Yhteiset kokemukset liittävät ihmisiä jatkuvasti toisiinsa. Jumala kutsuu meitä samastumiseen! Raamattua lukiessa ja rukouksessa Pyhä Henki avaa meille Jeesuksen elämää aina kehdosta lähtien kohti sovituskuolemaa ja ylösnousemusta. Hän tuli ihmiseksi ja tuntee minun kipuni. Eikä vain niin, vaan myös niin, että minä saan tuntea Hänen kipunsa, kun vain suostun ja rohkaistun kulkemaan niiden lävitse! Ja kaikki kansat saavat kuulla tämän sanoman ja se, joka uskoo, pelastuu! Taivas valitsee tarkasti: sisään pääsee yksin uskosta ja yksin armosta; yksin Jumalan voimasta. Ja sama pätee sisäpuolella! Iloista ja voimallista Kristuksen syntymäjuhlaa! Seppo Niemelä Taivas valitsee Haaste taantuvalle kirkolle: Sijoita kaikkesi Kristukseen! On neljä yleistä viitettä uskon taantumisesta: kaikkeen ajalliseen rakastuminen, pyrkimys selvitä kaikesta kevyimmällä tavalla, ihmispelko (tai miellyttämishalu) ja epäluottamus Jumalan sallimukseen. Ensimmäisiltä uskovilta puuttui kaikki tämä taantumus. He eivät arvostaneet maailman houkutuksia; he ottivat ristinsä ja kielsivät vanhan minänsä; he tunnustivat rohkeasti Kristuksen ja kärsivät Hänen nimensä takia ja siksi he ottivat mielellään vastaan senkin, kun heidän omaisuuttaan tuhottiin. Ja mikä olikaan sen kaiken seurauksena? He vahvistuivat Jumalan lohdutuksessa, he kasvoivat armossa, he loistivat kuin kirkas valo maailmassa ja he tunsivat uskossaan iloa ja rauhaa. Mutta nykyään meidän ominaisuutemme ovat heikkoja, kauhistelemme seurauksia ja pelkäämme loukkaavamme toisia ihmisiä. Nämä ovat surullisia oireita hengellisestä taantumisesta! Tämän vuoksi evankeliumin henki ei voi ilmaista itseään. Sen ominaisuudet eivät pääse julki ja Kristus ei voi saada kirkastua. Tätä ajatellen ei ole kummallista, että hyvän sanoman eteneminen maailman junnaa, koska uskon todellinen voima näkyy niin heiveröisesti eikä kirkon perusjoukko kirkasta Kristusta. Oi, kunpa Herra virittäisi kansansa kesken tämän päivämme! Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. (Lk 9:23). Tämän ristin kantaminen on raskasta silloin, kun ajalliset mieltymykset, ylpeys tai epäusko hallitsevat sydämessä. Mutta, kun sydän on täynnä rakkautta Kristusta kohtaan, niin painavinkin risti on kevyt ja tuntuu jopa miellyttävältä kantaa. Tämän takia apostolit voivat sanoa: ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte monenlaisiin koetuksiin.” (Jk 1:2). He iloitsivat siitä, että heitä arvostettiin niin paljon, että he olivat arvollisia kärsimään häpeää Jeesuksen nimen tähden. Suuret joukot rakastavia uskovia iloitsivat keskellä vainoja ja sinetöivät totuuden verellään. Helppouteen mieltyminen, maailmalliset arvot tai perheen elintason tavoittelu, ovat saaneet aikaan uhrautumisen hengen tuhoutumista, vaikka sen pitäisi toimia jokaisessa Jeesukseen uskovassa. Jokaisen kristityn tulisi olla hengeltään marttyyri. Hänen tulisi olla valmiina jättämään kaiken ja uhraamaan kaiken Kristuksen tähden. Yksi mainioista uskonpuhdistusmiehistä [vaikkakin Suomessa vähän tunnettu] Oecolampadius kirjoitti ystävälleen sanoen: “Elämän suurin onni on heittäytyä Kristuksen asialle.” Monet uhraavat kaikkensa jonkun pääomaa kartuttavan riskiyrityksen vuoksi, joka lupaa menestystä. Mutta onnellinen se, joka uhraa kaikkensa Kristuksen tähden uskon ja rakkauden tähden. Hän voi menettää kaiken, mitä maailma kutsuu suureksi ja hyväksi; mutta hän on saava, Vapahtajan ansioitten tähden, kirkkauden kruunun, joka ei katoa. On helppoa iloita ajallisista onnistumisista ja joskus hengellisistäkin lahjoista, mutta olemmeko yhtä valmiita antamaan Herralle kiitosta tuskasta ja koetuksista, menetyksistä ja risteistä, joita on kestetty uskonvanhurskauden tähden, tai Jumalan hyvän ja erehtymättömän sallimuksen takia? Nyt apostolinen käsky on ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta” (1Ts 5:18. Ks myös Rm 5:3). Mutta voi! kuinka vähän meillä tätä alkuvoimaista henkeä onkaan. Kuka pystyy ilolla kestämään Kristuksen takia kaiken menettämisen? Kuka pystyy riemuitsemaan ahdingossa? Thomas Reede (1776 – 1841) Täysin elossa – Häntä kirkastaen Kuoleman laakso on laaja erämaa Kaliforniassa. Se tunnetaan Pohjois-Amerikan matalimpana, kuivimpana ja kuumimpana paikkana. Se on eloton ja autio paikka. Kuoleman laaksossa on mitattu Läntisen pallonpuoliskon lämpöennätys, joka on 56,67 celsiusastetta. Kuolema on juuri sopiva sana kuvaamaan tuota olosuhdetta. Ei ole paljon sellaista kasvistoa eikä ihmiselämää, joka selviää hengissä noihin olosuhteisiin jouduttuaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö elämä olisi mahdollista sielläkin. Vuonna 2005 esiintyi harvinainen raivoisa rankkasade, joka pudotti kuusi tuumaa vettä halkeilevalle kivenkovalle autiomaan tasangolle. Hetkessä tämä elottomasta autiomaasta puhkesi rajaton lakeus uhkeita kukkia, jota ei oltu nähty kahteenkymmeneen vuoteen! Maaperässä vuosia nukkuneet siemenet, joissa elämä roikkui hienoisen langan varassa, herätettiin äkkinäisesti, kun elämää antava sade kostutti ne. Autiomaa oli äkkiä elävämaa, juuri niin kuin Jesajan kirjassa oleva lupaus sanoo (Jes 44:3-4). ”Sillä minä vuodatan vedet janoisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni vesojesi päälle, niin että ne kasvavat kuin pajut ruohikossa, vesipurojen äärellä.” Otin ristini – ja mitä se merkitsi Horrostavat siemenet, vuosia kätkeytyneinä maaperään ja vain langan ohkaisesti elämään kiinnittyneinä, heräsivät äkkiä, kun niihin imeytyi elämää antavan sateen kosteus. Tämä on kuva herätyksestä – kun Henki täyttää seurakunnan Jumalan Sanalla Jumalan Pojasta, niin että Jumalan kansa heräävät eloon aivan uudella ja tuoreella tavalla Häntä kirkastaen. Herätys on enemmän kuin vain jokin tapahtuma seurakunnan kalenterissa. Kun Jumala voimaannuttaa jälleen kristittyjen yhteisön, Hän pyrkii pysyviin vuosien tuloksiin. Tutkijoiden saamat tulokset vahvistavat tätä, sillä kun seurataan erikseen kutakin Amerikan historian neljää suurta herätystä (varhaisella 1700-luvulla, myöhäisellä 1700-luvulla, 1800-luvun keskivaiheilla ja varhaisella 1900-luvulla), niin huomataan vuosikymmenten dokumentoituja muutoksia sekä seurakunnissa että laajemmin yhteiskunnassa. Jumala antoi kansalleen “virkistävän uuden tuulen”, siksi, että syttyisi tuli hengellisiä asioita kohtaan, mutta myös siksi, että Hänen Poikansa valtakunta laajenisi yhteiskunnassa ja kansojen parissa Hänen seurakuntansa kautta. Rukousaiheita Ylistä Jumalaa, sillä Hänellä on sydämen halu vuodattaa sateet kuivan ja janoisen maan päälle! Pyydä Häntä tekemään se jälleen heräämisen virvoittavien sateiden kautta meidän päivinämme. Tunnista niitä alueita, joita löydät omassa elämässäsi, perheessäsi, seurakunnassasi, joissa tarvitaan Jumalan Hengen vuodatusta – kutsu Häntä lähettämään runsaasti kastelevan saderintaman! David Bryant Toimitettu – Do It again, Lord! Carol Madison © 2023 Church Prayer Leaders Network PrayerShop Publishing Siunattu Herra! Vuodata Pyhä Henkesi taantuvan kirkkosi päälle, jotta se voisi jälleen kukoistaa ja voimistua kuin nuoruusvuosina. Kunpa voisin elää vapaana maailmasta ja sen hetkessä ohimenevistä nautinnoista ja olla valmis seuraamaan sinua mihin tahansa kutsutkin työhön tai kestävyyteen. Valmista minut olemaan kiitollinen pysyvästä hyvyydestäsi joka hetkessä ja ilolla antamaan sydämeni palvelemaan sinua, vieraana maailman tarjouksille ja sinulle antautuneena. Lisää minussa tosi uskoa, niin että sen kautta, keskellä maailman jatkuvaa sekavaa muutostilaa, sydämeni asettuu siihen, mistä voin löytää pysyvän mieli- Rukous taantuvan kirkon puolesta hyvän. Anna minulle hengellistä ymmärrystä ja iloa taivaallisista totuuksista, jotka kuuluvat lapsiesi elämään täällä ajassa. Se antaa meille esimakua tulevan maailman siunatusta hyvyydestä. Thomas Reede (1776 – 1841)
Rakastatko sinä minua? Loka-joulukuu 2023 3 Kun Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen opetuslapsillensa, Hän kysyi Pietarilta kysymyksen, joka viittasi iltaan, jolloin Pietari petti Herramme. ”Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä.” - Jeesus kysyi häneltä kolmannen kerran, ’Simon Johanneksen poika, pidätkö minua rakkaana?’” (Jh 21:15, 17). Se, että Kristuksen piti lainkaan kysyä häneltä: ”Rakastatko minua?” – on suuntaa antavaa ja merkittävää. Eihän ole mitään, joka voisi niin syvältä haavoittaa kuin se, että ystävä epäilee sinun olevan epäluotettava ja välinpitämätön. Mutta kysymys oli kuitenkin myös myötätuntoinen, sillä Kristus kysyi Pietarilta samaa kolme kertaa vihjeenä tämän kolminkertaiseen ystävyyden kiistämiseen. Rakkauden kompastukset Ja näin hän kysyy saman kysymyksen meiltäkin, kun heräämme kompastumistemme varjoista. Ei epäystävällisesti, vaan erityisellä myötätunnolla Hän muistuttaa meitä uskottomuudestamme ja pyrkii tavoitteeseensa kysymällä yhä uudelleen, kunnes se kohtaa mielemme ja sydämemme sisimmän. Eivätkö meidän epäonnistumisemme seurata Jeesusta ole loppujen lopuksi johtuneet pääasiassa rakkauden puutteesta? Eiköhän tämä ole elämämme ylin koetus sekä toiminnan että luonteen osalta ja eivätkö kaikki virheemme ja laiminlyöntimme voitaisi tiivistää siihen, että rakkautemme Jeesusta Kristusta kohtaan on vähäistä. Meillä on itsekäs asenne, jossa pidämme kiinni jostakin vähäisemmästä kuin siitä, että Hän julisti, että Hänen rakkautensa ja tahtonsa ovat kaikessa ylivoimaiset. Ja tästäkin huolimatta juuri epäonnistumisemme ovat asioita, joitten tulisi johtaa meitä rakastamaan Häntä enemmän. Kuinka monesti Hän on meille anteeksi antanut, kauanko kestänyt meitä, kuinka kärsivällisesti Hän on odottanut, että opimme läksyt, jotka Hän on pyrkinyt meille opettamaan. Kasvamme yltämään Hänen ajatuksensa ja tahtonsa sisältöön, sen kautta, että muistamme, miten Hän itse on kärsinyt ja miten ääretön Hänen armonsa on, sen rakkauden ansiosta, joka kattaa kaikki vajavuutemme ja rakasti meitä riippumatta siitä kiittämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta ja mitättömyydestä, mikä on mille ominaista. Hän on se, joka meiltä tänään kysyy: ”Rakastatko sinä minua?” Hänen oikeutensa saada rakkautemme Tämä kysymys Pietarille viittaa Jeesuksen vaatimukseen saada rakkautemme. Tässä vahvasti sanottu ”Minua” osoittaa oikeutta vaatia meiltä kaiken ylittävää kiintymistä. Hän on ainoa, joka voi puhua itsestään näin olematta itsekäs ja joka voi esittää ilman ylilyöntiä vaatimuksen saada koko rakkautemme. Kuinka suuri Hän on ja mitä Hän merkitsee meille, Hän, joka jätti Isänsä valtaistuimen ja laskeutui alimpaan paikkaan, alistuen aina ristin häpeään ja tuskaan saakka ”Koska Hän rakastaa sinua.” Hän, joka suunnitteli sinut ja kuoli sinun puolestasi jo ennen kuin olit olemassakaan; Hän, joka loi sinut ja kutsui sinut tuntemaan itsensä ja ottamaan vastaan Hänen armonsa; hän, joka sinua on opettanut, johdattanut ja rakastanut, niin usein päästänyt pulmasta ja uudistanut sinut, tuonut kaikkien siunaustensa täyteyden alle, avannut sinulle armonsa rikkaudet. Hän on tullut elämään sydämessäsi, parantanut sairautesi ja haavasi, lohduttanut sinua suruissasi ja kivuissasi; ja Hän, joka nyt valmistelee sinua käsittämättömiä kirkkautensa rikkauksia varten ja antaa sinulle kunnian olla oman palvelutyönsä ja valtakuntansa osakkaana – Hän on se, joka kysyy sinulta: ”Rakastatko sinä minua?” Hän on se ainoa kaunis, kirkas, täydellinen ja ehtymättömän ihana, - oi miksi Hänen täytyy kysyä keneltäkään, jolle Hän on ilmoittanut kirkkautensa ja armonsa, ”Rakastatko sinä minua?” Miksi Hänen pitäisi kysyä sinulta, jonka Hän on saattanut läheisimpään yhteyteensä ja jonka Hän on antanut tuntea rakkautensa salaisuudet, ”Rakastatko sinä minua?” Ei ihme, että se ei murtaisi sydäntämme, niin kuin Pietarin, kun Hän kysyy: ”Rakas lapseni, rakastatko sinä minua?” A. B. Simpson (1843 – 1919) Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä? – Tämä oikeutettu kysymys viittaa siihen, että on asioita, jotka kilpailevat sydämestämme ja vievät tilaa Jeesuksen ylivoimaiselta rakkaudelta. ”Enemmän kuin nämä” voisi viitata kaikkiin muihin ihmisiin, tai opetuslapsiin, sillä Pietari oli ylpeillyt, että hän pysyisi uskollisena, vaikka kaikki muut jättäisivät. Mutta varmemmin se merkitsee kaikkea, mitä Pietari rakasti ja kokoaa yhteen kaiken, mikä kilpailee Kristuksen sanoista ja rakkaudesta. Pietarilla oli hommansa ja kalastusvälineensä, jotka hän oli vastikään ottanut uudelleen käyttöön. Ehkä juuri nämä olivat se, mihin Mestari viittasi tuon kysymyksen kautta. Kuinka monille meistä ajallisen elämän vaihtoehdoista tulee niin elämää läpäiseviä, että meille ei tule ajatusta, saati aikaa ajatella Kristuksen rakkautta. Elintason kohottaminen, mielihalut tai velvollisuudet tai niiden vähentäminen, ja ahdistukset, vastuut, menetyksen pelko, onnettomuudet ja elatushuolet, vieroittavat ihmisen sydäntä pois Mestarin läheisyydestä ja niistä ylivoimaisista mahdollisuuksista, jotka Hän on meille luvannut. Joillekin esteenä ovat ystävien, perheen tai sosiaalisen elämän itseensä kietovat voimat. Kun vastustaja tahtoo kääntää sydämemme pois Mestarin kaiken voittavasta kutsusta, sillä on kyky saada meidät keskittymään johonkin epäilyttävään mielihaluun, epäpyhään ja maalliseen rakkauteen, johonkin, joka on vastoin Pyhää Henkeä, jonka kautta se meidät pettää. Ja jos se ei saa meitä lankeamaan syntiin, se valtaa ajatuksemme ja johtaa haaksirikkoon, niin kuin kompassin suuntovirhe, jonka takia laiva kääntyy pois oikeasta suunnasta, jos sen kannella on jokin suuri rautaesine, joka sekoittaa oikean magneettisäteilyn ja harhauttaa kompassineulan pois pohjoisnavan suunnasta. Joskus ajaudumme syrjään Kristuksen kaiken ylittävästä rakkaudesta ja Hänen korkeammasta kutsumuksestansa, koska kaipaamme viehättäviä elämäntapoja. Tuhannet kristityt kuluttavat rahojansa loisto taiteeseen, hienostuneeseen ruokailuun, arvokkaisiin huonekaluihin, hintaviin autoihin ja vieläpä tarpeettomiin kirkollisiin koristeluihin, musiikkiin ja uskonnolliseen viihteeseen. Ulkolähetyksen heikkeneminen johtuu suuresti uskovista, jotka tuhlaavat noihin toisarvoisiin asioihin, joitten kautta kiusaaja kiinnittää mielenkiintoa hetken nautintoihin ja ajanvietteeseen. Jumala tietää maailman toimivan näin, mutta Hän kutsuu omiansa pois niistä muodoista luokseen: ”Rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Voiko Hän tosiaan uskoa rakkauteemme? A. B. Simpson (1843 – 1919) Ainoa ehdoton kysymys, jonka Kristus tekee jokaiselle sielulle, on, “Rakastatko sinä minua?” Ilman rakkautta olemme epäpäteviä Kristukselle ja lopullinen tuomio annetaan viimeisenä päivänä sen mukaan: ”Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu.” (1Kr 16:22.) Ensimmäinen merkki taantumisesta on rakkauden puutteen kasvu. Efeson seurakunta oli menettänyt ensimmäisen rakkautensa ja oli tulla hylätyksi. Seurakunta oli tullut haaleaksi ja etovaksi Mestarille. Puheemme, tekomme, lupauksemme, ja harrastuksemme ovat loukkaavia ja vastenmielisiä Hänen totiselle sydämelleen, paitsi, jos Hän näkee, että niiden vaikuttimet nousevat totisen ja jakamattoman sydämen sykkeestä Hänelle. Hän jatkaa kysymistään, kunnes Hän pääsee sisimpäsi salaisimpiin sopukoihin asti: ”Rakastatko sinä minua?” Hän ei tänä päivänä kysy pelkästään seuraajia, vaan sellaisia ”jotka seuraavat Karitsaa, minne Hän meneekin.” (Ilm 14:4.) Ei pelkästään sellaisia ystäviä, jotka tekevät, ”minkä minä käsken teidän tehdä.” (Jh 15:14.) Eikä vain sellaisia, jotka tulevat istumaan Karitsan häihin, vaan sellaisia, jotka ovat morsian, pyhä ja omistautunut, sellainen, joka on kiintynyt Häneen sellaisella ainutlaatuisella rakkaudella, jota kukaan toinen ei saa. Kuka vastaa: ”Herra, älä anna mitään etäisempää kuin läheisyytesi, mitään vähempää kuin kalleimpasi, mitään vähemmän arvokasta kuin parhaasi”? ”Herra sinä tiedät, että rakastan sinua oikeasti, ja otan kaiken ja annan kaiken ja huudan: ’Sinä tiedät, että rakastan sinua.’ Ja, että koko sydämeni on Sinun, sillä minä olen Sinun ikuisesti ja Sinä olet minun.’” Rakkauden tulee osoittaa itsensä todeksi Mutta tämä sanankohta merkitsee myös, että rakkauden tulee olla enemmän kuin mielipide, enemmän kuin totuuden puolustamista ja enemmän kuin väkevin ja lämpimin puhe. Sen tulee olla käytäntöä. Sen tulee olla todistettavissa uhrauksilla ja kuuliaisuudella sen koettelemisen kautta, jota Hän edellyttää meiltä ja sen palvelun kautta, johon Hän meidät käskee. Jokaista Pietarin vastausta kohti Herra valitsi erityisen tehtävän: ”Ruoki minun lampaitani – ruoki minun karitsoitani.” Ei riitä, että elämme kuin ilmassa ja puhumme antautumisestamme Herrallemme. Eikä riitä, että laulamme palavia säkeitä tai kirjoitamme säteileviä runoja Herrasta, sillä se rakkauden koetus, jota Herra meiltä vaatii, on, kuinka paljon huolehdimme Hänen puutteessa elävistä, eksyneistä ja kärsivistä lapsistaan ja paljonko näemme vaivaa etsiäksemme ja löytääksemme heidät ja palvellaksemme heitä ”niin kuin Hän.” Kun Hänen rakkautensa koettelemisen aika tuli Hän osoitti sen todeksi, ei puhumalla siitä, vaan antamalla elämänsä meidän puolestamme, sillä ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan sinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä. (Rm 5:8). Tämä on Jumalan tie, jolla Hän osoittaa rakkautensa meitä kohtaan eikä Hän odota meiltä sen vähempää. Kiinan kauniilla kielellä Johannes 3:16 kuuluu tähän tapaan: “Hän rakasti meitä niin korkealle, että antoi ainokaisen Poikansa.” Meidän rakkautemme tulee johtaa aina siihen asti, että annamme itsemme aina kalleimpaamme asti. A. B. Simpson (1843 – 1919) Varauksetonta Kristuksen palvontaa ”Enemmän kuin elämä?”
Loka-joulukuu 2023 4 Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. (Jh 17:17) Tämä 17. jae, 17. luvusta Johanneksen evankeliumia, jota yleismaailmallisesti voi kutsua Herran rukoukseksi, ansaitsee tulla kutsutuksi pyhimmästä pyhimmäksi osaksi Jumalan sanaa. Siinä meidät päästetään salaiseen paikkaan, jossa Jumalan Poika puhuu Isän kanssa rakkauden yhdistämässä suhteessa. Siinä me voimme nähdä Jeesuksen sydämeen tilanteessa, jossa Hän asettaa toivomuksensa ja pyyntönsä järjestykseen Isänsä edessä meidän tähtemme. Tämä on paikka, jossa ilmoitus nostaa verhoaan ja voimme katsoa totuutta kasvoista kasvoihin. Se sijoittuu rukouksen keskivaiheille ja on Jeesuksen jäähyväisrukouksen sydän. Meidän Herramme tahto, että Hänen omansa pyhittyvät, laajenee koskemaan koko rukousta, mutta on tiivistetty, julistettu ja väkevöity yhteen lauseeseen: ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Miten korvaamaton täytyy pyhityksen siunauksen ollakaan, kun Herramme esirukouksensa huippukohdassa, huutaa, ”Pyhitä heidät!” Kärsimyksensä huipun edessä, kuolemaansa edeltävänä iltana, Vapahtajamme nostaa silmänsä kohti kaikkivaltiasta Isää, inhimillisesti tuskaisimmassa tilassaan ja huutaa: ”Isä, pyhitä heidät!” Paikka, jolla nyt olemme, on pyhää maaperää ja asia, josta nyt puhumme, vaatii vakavaa ajattelemista. Tule Pyhä Henki ja opeta meille tämän pyhyyden pyytämisen rukouksen täysi merkitys. Aluksi kiinnitämme huomiomme siihen, mitä Vapahtajamme pyysi – ”pyhitä heidät” ja sitten, kenelle Hän tätä pyytää – niille, jotka Isä oli Hänelle antanut. Sitten, kolmanneksi otamme huomioon keneltä Hän sitä pyytää. Hän pyytää tätä pyhitystä Isältä Jumalalta itseltään, koska tämä on Ainoa, joka pystyy pyhittämään omansa, kansansa. Ja lopuksi kysymme, kuinka tämä siunaus voidaan saada – ”Pyhitä heidät totuudellasi.” Ja Herramme lisää selittävän lauseen, jossa Hän tunnustaa oman uskonsa Herran Sanaan ja ohjeen uskomme suuntaamista varten samassa asiassa: ”Sinun sanasi on totuus.” Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu alla otsikolla Mitä pyhittäminen on? Mitä pyhittäminen on? Olen oleva teidän Isänne Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jumalalle erottautuminen Jäähyväisrukouksen sydän Aluksi, ajatelkaamme, mitä Jeesus pyysi. Mitä on tämä mittaamaton siunaus, jota Vapahtaja niin syvästi pyytää Isän kädestä? Ensiksi Hän rukoilee, ”että varjelisit heidät pahalta”, mutta tämä pahalta välttymisen siunaus ei riitä, vaan Hän pyytää heille pyhyyttä ja sen vuoksi rukoilee ”Pyhitä heidät”. (Jh 15&17). Tämä sana on hyvin täynnä merkityksiä enkä pysty seuraamaan sen kaikkia hienovaraisuuksia, mutta seuraan niistä muutamia. Omistautuminen – vihkiminen Ensiksikin pyhittäminen merkitsee Jeesuksen seuraajien vihkimistä Isä Jumalan palvelemiseen. Sen täytyy merkitä tätä, koska myöhemmin samassa luvussa voimme lukea (Jh 17:19) ”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä” eikä tämä pyhittäminen voi tarkoittaa syntien sovittamista, koska Vapahtajamme on synnitön. Hänen luontoansa oli ja on tahraton ja hänen tekonsa ovat moitteettomat. Yksikään ihmissilmä eikä vihamiehen katse voinut nähdä Hänessä virhettä ja Jumalan edessä tuomioksi tuli, että Jumala on Häneen mielistynyt. Herramme pyhittäytyminen oli itsensä vihkimistä jumalallisen päämäärän täyttämiseen. Hänelle se oli Hänen täydellistä liittymistään Jumalan tahtoon. ”Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.” (Hpr 10:9.) Tässä mielessä esirukoileva Herramme pyytää, että kaikki Hänen omansa tulisivat Isän asettamiksi ja vihkimiksi pyhään palvelukseen. Rukous merkitsee: ”Isä omista heidät itsellesi, suo heidän olla temppeleitä, joissa sinä asut ja välineitä sinun käytössäsi. Me emme ole maailman omia, koska olisimme silloin oman kunnian hakuisia, emmekä ole Saatanan, koska olisimme kateellisia emmekä ole itsemme omia, koska olisimme itsekkäitä. Me olemme hinnalla ostetut ja siksi olemme Hänen omiaan, joka hinnan maksoi. Kuulumme Jeesukselle ja Hän antaa meidät Isälleen ja pyytää Häntä hyväksymään meidät ja pyhittämään meidät omiin tarkoituksiinsa. Emmekö yhtyisi sydämestämme tähän vihkimiseen? Mehän varmaan huudahdamme ”Isä pyhitä meidät palvelukseesi?” Varmasti, jos olemme oikein ymmärtäneet lunastetun tilamme. Me olimme kuin eksyneet lampaat, mutta nyt olemme palanneet sielujemme Paimenen ja Kaitsijan luokse ja nyt me olemme Hänen kansaansa ja Hänen laitumensa lampaita. Jos joku, kuka tahansa, kysyisi, kenelle te kuulutte, vastaisimme, ”Minä kuulun Kristukselle.” Jos joku ihmettelisi, ”mikä sinun tehtäväsi on”, me vastaisimme niin kuin Joona, ”Minä palvelen Jumalaa.” (Jna 1:9). Emme enää ole omaa omaisuuttamme emmekä voi vuokrata itseämme vähäisempiin tehtäviin, rahaa kartuttaviin tai itsekkäisiin yrityksiin, sillä meidät on kiinnitetty vakaalla sopimuksella Jumalalle palvelukseen. Olemme kohottaneet kätemme ylös Herralle emmekä voi perääntyä. Emmekä me halua vetäytyä tosi iloa tuottavasta sopimuksesta ja liitosta. Tahdomme pitää siitä kiinni loppuun asti. Emme etsi mitään erivapautta tehdä syntiä tai lupaa itsekkäälle minälle, vaan pikemminkin huudamme: ”Kiinnitä uhri köysillä alttarin sarviin. Pyhitä meidät, Herra. Anna meidän ja anna maailman ymmärtää, että olemme Sinun, koska kuulumme Kristukselle.” Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu alla otsikolla Jumalalle erottautuminen Edellisen lisäksi heidät, jotka kuuluvat Jumalalle ja ovat vihityt Hänen palvelukseensa, - on asetettu erilleen ja erotettu muista. Pappien erottamiseksi tehtäväänsä varten oli erityinen toimi, samoin oli tiettyjä pyhiä toimituksia, joilla erotettiin tiettyyn tehtävään valitut paikat ja esineet. Ehkä muistat, millä erityisillä palveluksilla Ilmestysmaja vihittiin käyttöönsä ja millä juhlavalla menolla itse Temppeli erotettiin jumalalliseen käyttöönsä. Sapatinpäivä, jonka Herra on pyhittänyt, on erotettu kaikesta muusta ajasta. Herra haluaa niiden, jotka ovat Hänelle vihittyjä, olevan erotettuja muusta ihmiskunnasta. ”Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.” (2Kr 6:17-18.) Kristuksen seurakunnan tulee olla puhdas morsian, täydellisesti erotettu Herralle Kristukselle ja niinpä Hänen omat sanansa kansastaan ovat, että he ”eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.” (Jh 17:14). Ne, jotka on tässä mielessä pyhitetty ovat lakanneet kantamasta yhteistä iestä uskomattomien kanssa, he ovat päättäneet juoksunsa niiden monien kanssa, jotka pahaa tekevät, he eivät mukaudu nykyiseen pahan maailmaan. He ovat vieraita ja muukalaisia maan päällä. Mitä varmemmin tämä on totta heistä, sitä parempi. Nyt luopumuksen aikana on niitä, jotka ajattelevat, että seurakunta ei voi tehdä paremmin kuin tulla alas maailmaan ja oppia sen tavat, seurata sen ihanteita ja omaksua sen ”kulttuuri”. Tämän erheen mukaan maailma tulee voittaa mukautumalla siihen. Ja se on päin vastaista Raamatulle aivan kuin valo on pimeydelle. Mitä tarkempi on se raja, joka erottaa Jumalaa pelkäävän siitä, joka Häntä ei pelkää, sitä parempi kaikin tavoin. Ja on todella synkkä päivä, kun itse aurinko muuttuu pimeydeksi. Kun suola menettää makunsa eikä vastusta enää pahentumista, maailma mätänee itsetuhoisalla tavalla. Tämä kirjoitus on edelleen tosi: ”Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on pahan vallassa.” (1Jh 5:19). ”Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.” (Jh 15:19.) Jos seurakunta pyrkii viljelemään maailman ystävyyttä, sille on Jaakobin kautta seuraava sanoma Pyhältä Hengeltä: ”Te avionrikkojat! Ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, hänestä tulee Jumalan vihollinen.” (Jk 4:4). Hän rankaisee kaikkia, jotka mielistelevät maailmaa harjoittamalla pimeää, sotkuista hengellistä haureutta. Erottautuminen maailmasta on se, mitä Kristus rukoilee meille. Aseta nämä kaksi asiaa yhteen: vihkiytyminen Jumalalle ja erottautuminen Häntä varten ja pääset lähelle tätä Jeesuksen rukouksen merkitystä. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu vieressä otsikolla: Uskova Jumalan pyhitettävänä Mutta pyhitys on jotain vielä enemmän kuin moraalisuutta ja kunnollisuutta. Se ei ole pelkkää vapautumista ihmisen yleisistä synneistä. vaan myös sitä, että oma luontoni vapautuu kovuudesta, välinpitämättömyydestä ja lihallisuudesta. Pyhitys on vapautumista vanhasta ihmisestä, sen parhaimmistakin ominaisuuksista ja pääsemistä osalliseksi siitä, mikä on hengellistä ja jumalallista. Se, mikä on lihallista ja oman luonnon varaista, ei pääse yhteyteen Kristuksen hengellisen valtakunnan kanssa. Siksi me tarvitsemme hengellisen luonnon, joka nousee luonnollisen yläpuolelle. Rukouksemme on: Herra, tee meistä hengellisiä, nosta meidät, opeta meidät elämään Jumalan yhteydessä, varusta meidät tuntemaan Hänet, jota liha ja veri ei pysty paljastamaan eikä ymmärtämään. Saakoon elävän Jumalan Henki täyden vallan ja tehköön Herran tahdon täydelliseksi meissä, sillä sitä on pyhitettävänä oleminen. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu ylhäällä otsikolla Pyhitys – enemmän kuin puhtaus Uskova Jumalan pyhitettävänä Jatkoa sivulta 5.
Loka-joulukuu 2023 5 Herran rukous omiensa puolesta Olen oleva teidän Isänne Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Pyhitys - enemmän kuin puhtaus Uskova Jumalan pyhitettävänä Jumalalle erottamisen lisäksi tämä sana ”pyhitä”, merkitsee yleisen ymmärryksen mukaan Jumalan kansan pyhäksi tekemistä. ”Pyhitä heidät”, tarkoittaa valmista heihin puhdas ja pyhä luonto. ”Herra tee kansasi pyhäksi”, tulisi olla jokapäiväinen rukouksemme. Tahdon teidän ymmärtävän, että tässä käytetty kreikan kielen sana ei ole sama kuin oman kielemme ”puhdista”, vaan siinä on eri vivahde. Jos se merkitsisi puhdistamista, tuskin sitä olisi käytetty Herramme elämästä kuten seuraavassa jakeessa on. Sillä on korkeampi merkitys. Hyvät ystäväni, jos teitä kutsutaan kristityiksi, ei pitäisi olla epäilyksen häivääkään siitä, että teidät on puhdistettu ihmiskunnalle yleisistä synneistä ja rikkomuksista, tai muutoin olette Jumalan suhteen julki valehtelijoita ja petätte oman sielunne. Ne, jotka eivät ole moraalisia, rehellisiä, ystävällisiä eivätkä pysy totuudessa, ovat kaukana Jumalan valtakunnasta. Kuinka tällaiset voisivat olla Jumalan lapsia, jotka eivät ole edes kunnollisia maailman ihmisiä? Näin me päätämme rehellisesti, että Jumalan Pyhitys on merkitykseltään ylempi kuin puhdistaminen, sillä se sisältää tämän, mutta vielä huomattavasti enemmän. Ei ole riittävää olla likaisuutta paitsi vaan meillä tulee olla kaikkia hyveitä. Jos olet pelkästään moraalinen, niin miten oikeamielisyytesi ylittää kirjanoppineisuuden ja farisealaisuuden? Jos maksat ottamasi velan, annat lahjoituksia vähäosaisille ja noudatat uskontosi tapoja, missä suhteessa teet enemmän kuin ne, joita pidät väärässä olevina? Jumalan lasten tulisi osoittaa Jumalan rakkautta, olla täynnä intoa Hänen kunniakseen, elää jalomielistä, epäitsekästä elämää, vaeltaa Jumalan yhteydessä ja olla vuoropuhelussa Kaikkein Korkeimman kanssa. Meidän tarkoitustemme ja pyrkimystemme tulisi olla korkeammat kuin mitä parhaimmat uskosta vailla olevat ymmärtävät. Meidän tulisi ulottua elämään ja valtakuntaan, josta ihmisjoukot eivät tiedä mitään ja välittävät sitäkin vähemmän. Mutta, minä pelkään, että tämä Jäähyväisrukouksen hengellinen merkitys on se, joka on usein unohdettu. Oi, kunpa Jumalan Pyhä Henki johtaisi meidät tuntemaan sen läpi käyden, niin että tajuaisimme sen itsessämme. Olkoon sanat ”Pyhitetty Herralle” kirjoitettu yli koko vihityn ihmisyytemme elämän polun! Rakkaat, tämä Herramme rukous on äärimmäisen välttämätön, sillä kuinka voimme pelastua ilman pyhitystä, koska on kirjoitettu: ”pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” (Hpr 12:14). Miten voisimme olla synnistä pelastettuja, jos synti edelleen pitää meitä otteessaan? Jos emme elä pyhää, jumalista, hengellistä elämää, niin miten voimme sanoa, että meidät on vapautettu pahan vallasta. Iman pyhitystä pysymme palvelukseen sopimattomina. Meidän Herramme suunnitteli lähettävänsä meidät jokaisen maailmaan niin kuin Isä oli Hänet tänne lähettänyt, mutta miten Hän voi antaa tehtävän pyhittämättömille ihmisille. Eikö Herran työkalujen tule olla puhtaita? Ilman pyhitystä emme voi nauttia pyhän uskomme hienovaraisimmasta ydinsisällöstä. Pyhittämätön on täynnä epäilyjä ja pelkoja eikä ihme. Pyhitystä vailla olevat sanovat usein: ”Miten tylsää vaivannäköä!” Eikä se ole ihme, koska he eivät tunne sitä sisäistä iloa, mikä pyhityksestä tulee, kun he eivät ole koskaan oppineet löytämään itsellensä mielihyvää Herrassa. Jos he eivät vaella Herran kasvojen valkeudessa, kuinka he pystyisivät tuntemaan sen taivaan, joka ilmestyy tosi jumalisuuden myötä? Oi, tämä on rukous, joka täytyy rukoilla minun puolestani ja sinun ja koko Jumalan seurakunnan puolesta! ”Isä, pyhitä heidät totuudellasi.” Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu alla otsikolla Herran rukous omiensa puolesta Tahdon nyt toisemman kerran teidän huomaavan kenen puolesta tämä rukous on lausuttu. Sitä ei rukoiltu ulkopuolisen maailman puolesta. Se ei olisi soveltunut niihin, jotka ovat rikkomuksissaan kuolleita. Herramme anoi niiden miesten ja naisten joukon puolesta, jotka jo olivat pelastuneita. Hän sanoi, että nämä ovat niitä, jotka ovat pitäneet Jumalan sanasta kiinni. ”He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle.” (Jh 17:6.) Oi te pyhitetyt, teidän puolestanne Jeesus rukoili, että Isä jatkaa teidän pyhittämistänne. Haluan teidän ottavan tarkemmin huomioon, että nämä uskovaiset, joiden puolesta Herramme rukoili, tulivat myöhemmin olemaan julistajia ja opettajia omassa ja tulevissa sukupolvissa. Nämä olivat se kourallinen viljansiementä, josta kasvaisi tulevaisuuden seurakunta, joka toisi iloa kaikkiin maailman maihin. Jotta heidät voitaisiin lähettää, heidän täytyi olla pyhitettyjä. Miten pyhä Jumala voisi lähettää epäpyhiä lähettejä. Lähetillä, jota ei ole pyhitetty, ei ole lähettäjää. Epäpyhä lähettiläs on kuin tuholainen sille joukolle, jonka parissa hän toimii, epäpyhä opettaja koulussa, on pikemminkin onnettomuus kuin siunaus luokalle, jota hän opettaa. Vain siinä määrin kuin olet pyhittynyt Jumalalle, voidaan toivoa, että Pyhä Henki lepää päälläsi ja tekee työtä kanssasi, niin että voit johdattaa ihmisiä Vapahtajan jalkain juureen. Pyhyys on oleellinen pätevyyden osoitin Herran Jumalan käyttöön Hänen valtakuntansa etenemiseksi. Sen vuoksi Herra rukoili tämän rukouksen apostoliensa ja muiden todistajiensa puolesta. ”Isä, pyhitä heidät!” Tämän lisäksi Herra Jeesus Kristus rukoili edelleen ”että he kaikki olisivat yhtä” (Jh 17:21) - ja tämän haluttua toteutumista varten tarvitaan pyhitystä. Miksi me emme ole yhtä? Synti on suuri erottava tekijä. Kaikessa pyhitetyt ovat ehjästi yhtä. Mitä enemmän pyhittyneitä ihmiset ovat, sitä enemmän he rakastavat Herraansa ja toinen toistansa ja näin he tulevat keskenään läheisempään yhteyteen. Meidän virheemme ja syntimme ovat katkeruuden juuria, jotka versovat ja tuottavat meille hankaluuksia ja monet tulevat saastutetuiksi. Meidän päättelyjemme vaillinaisuutta lisäävät luonteemme heikkoudet. Ja vaelluksemme etäisyys Jumalastamme lisää kylmyyttä ja haaleutta, ja tästä kaikesta seuraavat yhteydenpuute ja jakautuminen, eriseurat ja harhaopit. Jos me kaikki pysyisimme täysillä Kristuksessa, säilyttäisimme yhteyden toisiimme ja Jumalaan, niin Herramme tärkeä rukous Hänen seurakuntansa yhteyden puolesta täyttyisi. Kaiken lisäksi Herramme päättää mitä kattavimman rukouksensa pyyntöön, että me kaikki voisimme olla Hänen kanssansa – siellä missä Hän on, että voisimme nähdä Hänen kirkkautensa. Tämän takia tarvitaan täydellinen pyhitys. Voivatko pyhittämättömät olla Kristuksen kanssa taivaassa? Voivatko epäpyhät silmät katsoa Hänen kirkkauttansa? Ei se voi onnistua. Kuinka voisimme osallistua korotetun Päämiehemme kirkkauteen ja voittoon, jos emme ole osa Hänen joukkoaan? Ja kuinka pyhän seurakuntaruumiin Päämiehellä voi olla epäpyhiä ja epärehellisiä kumppaneita? Ei, veljeni, meidän on oltava pyhiä, sillä Kristus on pyhä. Oikeamielinen vaellus ja puhdas sydän ovat kristillisen elämän ehdottomat vaatimukset täällä ajassa ja tuolla ajan toisella puolella. Ne, jotka synnissä elävät, ovat synnin palvelijoita ja vain ne, jotka ovat Pyhän Hengen kautta uudistuneet totuuteen, pyhyyteen ja rakkauteen, voivat toivoa osallistuvansa taivaalliseen pyhään iloon ja kirkkauteen. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu otsikolla Pyhän Isämme vaikutusta elämää ei voi olla sellaisen ihmisen sielussa, joka elää halustaan missä tahansa synnissä ja nauttii siinä pysymisestä. Ja siitä huolimatta kyseessä on enemmän kuin puhdistuminen. Pidämme itsestään selvyytenä, että se, joka tunnustaa olevansa kristitty on paennut himon ja vääryyden tunkkaista sotkua. Jos et ole tätä tehnyt, nöyrry Jumalan eteen ja häpeä, sillä sinä tarvitset selkeää armon alkulähtöä. ”Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.” (Gal 5:24). Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu vasemmalla sivulla 4, otisikolla Uskova Jumalan pyhitettävänä. Nyt on pysähdyttävä hetkeksi aiheemme kolmannen tekijän pariin, – kenelle tämä rukous on osoitettu. ”Isä, pyhitä heidät totuudellasi.” Kukaan muu ei pysty pyhittämään sielua kuin Kaikkivaltias Jumala, suuri henkien Isä. Hänen, joka loi meidät, on myös tehtävä meidät pyhiksi, tai muuten emme koskaan saa itsellemme tuota luontoa. Rakas Herramme kutsuu suurta Jumalaamme ”Pyhäksi Isäksi” tässä rukouksessa. Ja Pyhän Jumalan osa on luoda pyhyys, sillä pyhä Jumala voi olla vain pyhien lasten Isä, sillä vertainen luo vertaistansa. Sinulle, joka uskot Jeesukseen, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi ja osa tästä voimasta on varattu pyhäksi tulemiseen, sen mukaan millainen luonto Isällämme on taivaassa. Sen mukaan kuin me olemme pyhiä, meissä näkyy taivaallisen Herramme kuva. Hän on toinen ihminen, joka kuitenkin on ensimmäinen, jonka kaltaisiksi lukemattomat veljet ja sisaret tulevat. Jumalan olemuksen kaltaisuuden tulisi kannustaa meitä rukoustemme kautta pyhyyteen, sillä Hän ei ole hidas vaikuttamaan meissä tahtomista ja tekemistä Hänen pyhän tahtonsa mukaan. Rakkaat, pyhitys on Jumalan työtä varhaisimmasta alusta pitäen. Me menemme eksyksiin ihan itse, mutta emme koskaan palaa suuren Paimenemme luokse ilman, että Hän meitä vetää luoksensa. Uudestisyntyminen, mistä pyhitys alkaa, on täydellisesti Jumalan Pyhän Hengen työtä. Jokaisen pyhyyden ajatuksen ja jokaisen puhtauden kaipuun tulee alkaa yksin Herrasta, sillä luonnostamme me olemme vihityt vääryyteen. Niin myös lopullinen synnin voittaminen meissä ja meidän valmistamisemme tulemaan Herramme kaltaisiksi täytyy olla täysin Herran Jumalan työtä, Hänen, joka tekee kaiken uudeksi, sillä meillä itsellämme ei ole voimaa toimittaa niin suurta työtä. Pyhitys on yhtä paljon Jumalan työtä kuin taivaan ja maan luominen. Kuka pystyy tällaisiin tehtäviin? Todellinen pyhittäminen on täydellisesti alusta loppuun asti siunatun Jumalan Hengen työtä, jonka Isä on lähettänyt, että Hän voisi pyhittää valittunsa. Katso nyt, miten valtava asia pyhitys on ja kuinka välttämätöntä on, että meidän Herramme oli rukoiltava Isältä, ”Isä, pyhitä heidät totuudellasi.” Yksin totuus ei pyhitä ihmistä. Meillä saattaa olla puhdasoppinen uskontunPyhän Isämme vaikutusta nustus ja se on erittäin tärkeää, mutta jos se ei kosketa sydäntämme ja vaikuta luontoomme, niin mikä sen arvo on? Ei oppi itsessään pyhitä ketään, vaan Isä pyhittää uskonopin kautta. Totuus täytyy ottaa mielen, omatunnon ja sydämen käyttöön tai muuten ihminen, vaikka hän olisi ottanut opin omakseen, pitää sitä vääryyden vallassa. Kaikki Jumalan Hengen työ, joka kohdistuu ihmisen uuteen luomukseen, tavoittelee sen, puhtauden lisääntymistä, vihkiytymistä ja täydellistymistä niissä, jotka Jumala on rakkaudessaan ottanut omikseen. Ja vielä enemmän, sillä kaikki sallimuksen asiat toimivat tämän saman tavoitteen hyväksi. Tätä kohti tavoittavat ilomme, murheemme, kehomme vaivat ja sydäntemme surut, menetyksemme ja ristimme – kaikki nämä ovat pyhiä lääkkeitä, joilla parannetaan meidän luontomme sairautta ja valmistellaan nauttimaan täydellistä hengellistä terveyttä. Kaikki se, mikä eteemme tulee matkallamme taivaaseen, on tarkoitettu tekemään meistä kelpoisia matkamme maaliin. Polkumme läpi erämaan on tarkoitettu koettelemaan meitä ja todistamaan meille, että pahuutemme paljastuvat, niistä voidaan tehdä parannus ja ne voidaan voittaa ja siten me viimein voimme tulla valtaistuimen eteen tahrattomina. Vielä ei ole tullut esiin se, mitä me tulemme olemaan, mutta me ponnistelemme sitä kohti ja me tiedämme, että kun Jeesus ilmestyy, me tulemme olemaan Hänen kaltaisiaan, sillä me tulemme näkemään Hänet sellaisena kuin Hän on. Me kasvamme vaativalla aherruksella, kestävällä valvomisella ja kärsivällisellä odotuksella pyhyyteen. Nämä ahdistukset seulovat meitä kuin vehnää ja erottavat vihneet ja töhkän jyvistä. Nämä koettelemukset puivat vehnämme akanoiden silpusta; nämä ahdistukset sulattavat kullasta kuonan ja tinan ja siitä tulee puhtaampaa. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Ja lopputulos kaikesta tästä on, että valitut pääsevät Jumalan eteen sellaisina, että heissä ei ole tahraa eikä ryppyä eikä mitään sen kaltaista. Charles H. Spurgeon (1834 – 1892) Jatkuu s.6 otsikolla Jatkoa
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=